torstai 30. joulukuuta 2010

ale ale


Tämän päivän ostokset voidaan tiivistää kevyesti kahteen kuvaan. Yläkuvassa näkyy taas yks tuommonen jättineule, mutta tällä kertaa jopa mahdollisesti lämmin sellainen (edelliset on olleet kyllä isoja, mutta ei mitenkään järkyttävän paksuja)! Lindexiltä pongasin tuon 12 euron hintaan. Alelöytöjä ovat myös nuo alemman kuvan housut, KappAhl 15 €, molemmissa kuvissa vilahtava koru Seppälä 2 € ja alakuvan panta irtos kuudellakymmenellä sentillä myöskin Seppälästä. Yläkuvan pipon ja alemman kuvan paidan ostin ihan normihintaisina, Seppälästä ja Lindexiltä. Yritin ettii eilisen postauksen takkii h&m:ltä, mut eipä tuota näkynyt ainakaan vielä, eli eiköhän sen tilaamalla parhaiten kotiin saa. :) Ostin muuten myös pikkusiskolle ens kesää varten gladiaattorisandaalit, kun nekin oli ihan suht. halvat ja aika ihanat. Voinkin sitten lainata niitä aina joskus... ;)

Huomenna pitäis juosta aamulla kaupoilla ja illalla sit vetäytyä meille/äitin luo viettämään pientä tyttöjen iltaa, ja loppuilta menee varmaankin sit ihan täällä isukin luona raketteja katsoessa. :) Lauantaina meen vissiin Juhalle taas. :) Ajattelin huomenna tehdä pienen kuvapostauksen kuluneesta vuodesta, jos vaan ehin ennenkun tytöt tulee. ;)

Mutta nyt, hyvää yötä!
-K

keskiviikko 29. joulukuuta 2010

spring inspiration with H&M

Eilen saapuneesta H&M:n kuvastosta löytyy kyllä taas kaikkea superkivaa... Oispa jo kevät! Tässä pikku kollaasi eniten silmää miellyttäneistä tuotteista. ;)


kaikki kuvat tietenkin hm.com.

Ainakin tuo takki ja reisitaskuhousut = must have. Kenties jo huomenna tekisin jotakin näiden tapaisia kivoja löytöjä, nimittäin Joensuu kutsuu! Lähetään vähän tälleen extempore, ei ollu suunnitelmissa alunperin käydä oikein missään lomalla. :)

Hyvää yötä!
-K

maanantai 27. joulukuuta 2010

Love and Other Drugs



Kerrankin Facebookista oli jotakin hyötyä! Huomasin tän etusivulla. Must see! =)
-K

sunnuntai 26. joulukuuta 2010

presents

Tässäpä oiski sitten vähän näitä lahjoja. :) En jaksanu todellakaan kuvata kaikkia pikkuhilpetöörejä, mutta suurimman osan kuitenkin. :) Sain onneks aika paljon kaikkia hyödyllisiä juttuja, kuten astioita ja sellasia vaatteita, joista on aina puutetta. :) mutta onhan se aina kiva saada myös vähän turhaakin tavaraa, varsinkin kaikkia ihania ja kauniita pikkujuttuja!

tuoksuja! Espritin Imagine...:n sain Juhalta, kiitos ♥ Ja äipältä vähän Adidasta... :)

uus lempparikoru isukilta!

Olin kyllä tosi iloisesti yllättynyt, kun työnantajakin muisti pienellä paketilla. Se sisälsi kaksi Iittalan Taika -mukia ja pari leffaa... yllätys yllätys. :)
lukemista :)

tää on kyllä ihan huippu! "ripsipermanentti" kummilta ;) sisältää myös ripsien ja kulmien värjäyksen ja kulmien muotoilun.

ihana avaimenperä äitiltä! :) menee autonavaimiin heti kun/jos saan kortin. :)

kampaamoshampoo ja -hoitoaine

ja kavereilta sain kynttiläkippoja. :)

Paketeista löytyi myös sukkia, paitoja, yöpuku, pari elokuvaa pikkusiskojen kanssa yhteisiksi, suklaata ja kirjoja. :) Kaiken kaikkiaan joulu oli oikein kiva, vaikka hui kauheeta, miten nyt voi olla jo tapaninpäivä. :) Seuraavaks pitäis yrittää kehitellä uudeksvuodeks jotain kivaa tekemistä... :)

Nyt kattomaan Narniaa töllöstä!
-K

perjantai 24. joulukuuta 2010

24.12.2010

Kuusi on koristeltu, ruoat laitettu iltaa varten valmiiksi, aamupuuro syöty, lahjat paketoitu ja kaikki on muutenkin valmista joulun tulla. Tänään ohjelmassa perinteisesti Lumiukon katsomista (loppuu kyllä ihan just), mummon luona kyläilyä, haudoilla käyntiä, saunomista, jouluruuista nauttimista ja lahjojen jakamista ja aukaisemista.

Palaan blogin pariin taas päivän tai parin päästä. ;)
Ihanaa Joulua kaikille!

♥: K

tiistai 21. joulukuuta 2010

joulufiilis kadoksissa


Jos se kadonnut fiilis alkais huomenna siivouksen ja koristeiden myötä löytymään. Pitäis käydä myös ostamassa vielä pari viime hetken lahjaa... :) Nyt lähden suihkun kautta neuleen ja telkkarin äärelle. :) Tänään loppu työtkin, miulla on kolmen päivän loma haha. :D
-K

ps. Knight and Day oli kyllä hyvä leffa, suosittelen!

viikonloppu & pyjamabileet !

Viikonloppu hujahti taas hetkessä. Lauantaina tosiaan käytiin Juhan luona yökyläilemässä, herkuteltiin ja lenkkeiltiin koirien kanssa, niinkun tavallista. :)

Sunnuntaina käytiin sit yksillä synttäreille ja ostamassa vielä parit lahjat.. Tosin mie en kyllä ole vieläkään ostanut kaikkia lahjoja. Tai ainakin tuntuu siltä.


Eilen oltiin tyttöporukalla pyjamabilepikkujouluissa ja samalla juhlistettiin Minnan synttäreitä. ;) Kivaa oli!
Nyt taidan lähteä paketoimaan lahjoja ja tekemään jotakin, että joulufiilis alkais löytymään! Joululaulujen kuuntelu ei oikein toiminu...

-K

lauantai 18. joulukuuta 2010

loma !



Jippii, se ois vihdoin ja viimein joululoman aika. :) Kiva oli kyllä taas pitkästä aikaa käydä kirkossa perinteisessä joulujuhlassa ja sen jälkeen riisipuurolla ja hakemassa tokarit. Tyhmää vaan, kun ne tokarin numerot on nähny jo netistä ennen kun saa sen ite paperin käteen niin ei siinä tarvii enää edes jännittää mitään. :) Anyway, ihan kivat numerot tuli tästäkin jaksosta, yks kasi ja neljä ysiä. :)

Tänään ois vielä töitä illalla ja sitten lähetään siskojen kanssa Juhan luo yöks. J:n pikkusisko on sopivasti samoja ikiä kun miun siskot, joten harrastetaan aina välillä tälläsiä yhteisiä visiittejä sinne päin. :) Nyt kääriydyn sohvalle viltin sisään ja alan kattomaan siskon kanssa Kultaista Kompassia pitkästä aikaa! Vaikka täytyy kyllä sanoa, että se on ehkä yks huonoimmista elokuvista mitä tiedän. :D

Hyvää ja ennen kaikkea rentouttavaa lomaa teille kaikille!
-K

keskiviikko 15. joulukuuta 2010

paita

Haha, mielikuvituksen puutteessa tuollainen tosi salaperäinen otsikko. :D Eli eilen miulle tuli taas pikkunen paketti H&M:ltä (miks sieltä ei saa ikinä koko tilausta kerralla?!). Siinä paketissa oli miulle oikeestaan vaan tuommonen persikan värinen, läpikuultava pitkähihainen, jota en edes muistanu tilanneeni. :D Paita pääsi kuitenkin heti käyttöön, pitkähihaisista olikin jo huutava pula! Sainpa kerranki hyvän tilaisuuden käyttää tuota liivitsydeemiä, jonka ostin Joensuusta jo ööö... aiemmin syksyllä. :)






Ihan kauheeta ku joulu on jo ens viikolla! :) Siis ei siinä silleen mitään vikaa ole kun loma alkaa yms, mutta tuntuu että ei se voi olla vielä, vastahan oli kesä! :D
Nyt lähen tästä höpisemästä turhia, unten maille. ;)
-K

sunnuntai 12. joulukuuta 2010

jea

Muokkailin vähän blogin ulkonäköä. Mitäs tykkäätte uudesta bannerista? :)
-K

pj


Tuon enempää kuvamateriaalia (tai ainakaan julkaistavaa) ei vielä oo siitä perjantain asusta tai oikein muustakaan.. Kohan saan joltain paikalla olleelta lisää kuvia, niin ehkäpä sitten vois laittaa muutaman lisäkuvan.

Kaikenkaikkiaan pikkujouluissa oli kuitenkin ihan kivaa, vaikka en voi sanoa, että koko ajan olisi ollut ihan huippuhauskaa. Musiikki oli kuitenkin hyvää ja kaikki kaverit oli siellä, joten eipä siitä oikein mitään puuttunutkaan. :)

Eilen käytiin sit Juhan kanssa Joensuussa, ja ilokseni voin todeta, että joululahjat on nyt suurinpiirtein hankittu. :) Eilen aamulla oli muuten varsin mukava herätä, kun ääntä ei lähtenyt yhtään. Kurkku on ollu nyt puoli viikkoa kipeänä ja tänä aamuna alkoi sitten nenä vuotamaan. Toivottavasti tää menis kuitenkin nopeesti ohi, ois nimittäin kiva päästä ens lauantaina joulujuhlaan laulamaan kuoron kanssa. :)

Nyt alan tekemään terveystiedon tutkimussuunnitelmaa valmiiks. Jiihaa.
-K

perjantai 10. joulukuuta 2010

Pikkujoulut kertaa kaks

Hihii, eli kuten otsikkokin lupaa niin tänään ois paritkin pikkujoulut luvassa. ;) Ensiks pidetään pienet ylläripikkujoulut pesistytöille harkoissa ja sitten illalla pitäis hipsiä vielä lukion pikkujouluihin. Ajattelin aiemmin, että miulle tulee kauhee asukriisi, mutta nyt siltä kuitenkin kuin ihmeenkaupalla vältyttiin... Tarkoitan siis lähinnä noita jälkimmäisiä pippaloita, ekoihin laitan vaan perus treenivaatteet. ;) Päälle taitaa päätyä mustaa ja kultaa. Lisäks taidan sotkee vielä mukaan vähän punaisia yksityiskohtia, niin eiköhän se siinä ala ollakin. ;) Mutta asukuvia laitan sitten myöhemmin. Kohan nyt tästä ensin selvittäisiin sinne asti! :)

 
Huomenna oiskin sit jälleen kerran luvassa Joensuun reissu, tällä kertaa Juhan kanssa ja ostotarkoituksena joululahjat. Ois kiva saada kaikki nyt ostettuu, niin ei sitten tarviis enää stressata. Tuli tässä muuten yks päivä mieleen että joulukortitkin pitäis lähettää jo ens viikolla.. Joo, voi tulla vähän kiire. :) Ois ihana askarrella nekin itse, mutta taitaa olla toivoton ajatus ainakin tämän viikonlopun osalta. :)

kuvat weheartit

Mutta nyt, moikkamoi!
-K

keskiviikko 8. joulukuuta 2010

Oriflame

Sain joku aika sitten mahdollisuuden tilata Oriflamen tuotteita Vallun kautta ja tänään vihdoin viimeisetki tuotteet saapuivat. :) Tilasin aika paljon itelle, mutta saatto sinne muutama muukin tuotekin lipsahtaa. ;) Tässä kuitenkin nää omat esiteltynä vähän tarkemmin. :)


kuivashampoo - Toimii! On pelastanu jo monta aamua, jolloin on ollut kiire. Ja hiusten kuntokin on parantunut vähän kun ei tarvii joka päivä olla pesemässä. ;)

kasvonaamio - Testasin just äsken saunassa. Aika ihana. ;) Naamasta tuli pehmeeee!

huulirasva - Loppuu jo kohta, mikä kyllä harmittaa vähän, sillä tää on ollut myöskin aika toimiva tuote. Tosin ei se perinteistä Vaseliinia voita. ;) Mutta plussaa söpöstä ulkomuodosta. :)

silmänympärysvoide - Ihan hyvä, ja vaikka purkki olikin aika pieni, niin riittää silti kyllä tosi pitkäksi ajaksi. Harmi vaan, että tuo on jollekin saastuneelle iholle, joka tarviis lisää happea, eli tarkotettu kaupunkilaiselle. Ei siis ole paljoa hyötyä täällä päin. :)

kulmavärisetti - Eli tätä oottelin ehkä eniten ja onneksi niitä tuli vielä lisää ja sain tän omakseni. Tosi kiva tuote, jota en kyllä oo vielä hirmu paljon ehtinyt testaamaan. Tuossa on siis kaksi eri sävyä ja tuollanen kulmavaha, jolla saa kulmat hyvin muotoiltua. :)

Hii tässäpä nämä. Nyt pitäis varmaan häippästä tästä ku ruotsin läksytkin on vielä tekemättä hups. :) Eli öitä vaan,

-K

maanantai 6. joulukuuta 2010

0612


Ihana vapaapäivä oli kyllä tänään. Aamulla sai nukkua pitkään ja koko päivän vaan laiskotella. Käytiin ajamassa isukin kanssa autolla vähän ja ihan hyvinhän se meni. :) Huomenna alkais sit uusi jakso ja enää pari viikkoa koulua kärsittävänä. :) Keskiviikkona alkaa myös se kauan odotettu vanhojentanssikurssi. :) Toivottavasti en vaan nyt kipeentyis tästä enempää. Kurkku on ollu vähän kipeä, kiitos vaan Juhalle joka oli viime viikolla kipeänä. :D

Mutmut, nyt taidan lähteä suihkuun ja sit nukkumaan. :) Tää oli nyt tämmönen pikapostaus. :)
-K

perjantai 3. joulukuuta 2010

hm

Eilen se miun HM:n paketti oli sit tullu. :)

Tänään laitoinkin heti sit tuon raitapaidan ja feikkiuggit jalkaan. :) Tosi kivoja oli molemmat! Nyt on ihana olo, kun koeviikko loppu tänään ja edessä on kolmen päivän viikonloppu :) Mut nyt pitää lähtee töihin, tänään oiskin Rare Exports ensi-illassa, toivottavasti tulis paljon katsojia. :)

-K