tiistai 31. joulukuuta 2013

UV


Ihanaa Uutta Vuotta 2014 kaikille lukijoille! ♥
-K

sunnuntai 29. joulukuuta 2013

year 2013

 Hola! On taas aika kurkata menneeseen vuoteen. Vuoden 2012 vastaava postaus löytyy täältä. :)
Tammikuussa ostin rakkaaseen Canoniini uuden objektiivin ja kuvailuinnostus kasvoi ainakin hetkellisesti. :) Juha pääsi heti kuun alussa pois armeijan harmaista, vuoden yksin olo oli vihdoin ohi! Kuun lopussa juhlittiin Millan rippijuhlia, joissa uusi obu oli ahkerassa käytössä. :) Tällä hetkellä ulkona oleva lumettomuus saa kyllä arvostamaan tuota viime talvea, ihanan näköistä!

Helmikuussa aloittelin lukemaan pääsykokeisiin (okei, saatoin aloittaa jo tammikuussa, mutta hyvin kevyesti, koska olin kuitenkin samaan aikaan koulussa, joten fysiikkaa ja kemiaa tuli harjoiteltua ihan päivittäin). Leivoin elämäni ensimmäiset ihan-ite-tehdyt laskiaispullat, jotka muistaakseni sekä näytti että olivat koostumukseltaan hyvin sämpylämäisiä, hmm...? :-D Kuun loppupuolella pidettiin pitkään suunniteltu lihailta, johon osallistui sekä miun, että Juhan kavereita, ja kaksi ihanaa neitosta jäikin sitten meille ihan yöksikin ♥ Seuraavana aamuna olikin sitten vuorossa brunssiaamiainen... :3

Lähettiin talvilomalla käymään Etelä-Suomessa ja käytiin monen vuoden tauon jälkeen Korkeasaaressa, jossa meitä onnisti lopulta kissapetojenkin suhteen. :P Ostettiin meille Moccamaster, jolla sitten keiteltiin kahveja miun synttäreitä juhlimaan tulleille sukulaisille... Pidettiin myös kavereiden kanssa parit eri himinät vähän eri kokoonpanoilla. :) Koristelin kotia ihanilla kukilla, neilikat on niin kauniita. ♥ Vietettiin aikaa Laurin ja Lauran kanssa, ne mm. tarjos meille huippuillallisen kotonaan! :)

Toooosi kiva kuukausi, koko ajan oli paljon jotain toimintaa! :) Ostin ekat aidot Conssit ja ne on kyllä ollu siitä asti kovassa käytössä, käytän niitä nimittäin työkenkinä. :P Vallu piti miulle ja muutamalle muulle neitokaiselle Vilassa yksityisillan; juotiin skumppaa, syötiin vaahtokarkkeja ja soviteltiin vaatteita ihan kaikessa rauhassa. :) Kuun lopussa oli meidän työpaikan gaalailta ja siitä sitten heti seuraavana aamuna lyhkäsillä yöunilla Nonnan ja Ellan kaa Kuopioon kävelemään Ikea ja Matkus läpi (tuli sieltä jotain pientä ostettuakin). Vappuna oli melkein kaikki kettutytöt kasassa ja itekin pääsin ekaa kertaa lakki päässä viipottamaan, parhautta ♥ 

Toukokuussa käytin Juhan miulle synttärilahjaks antaman kampaajalahjakortin, oli ihana päästä ammattilaisen käsittelyyn (miulle kun noita kampaamokäyntejä ei oo hirveesti kertyny tässä lyhyen elämän aikana)! :) Ekat grillailut ja piknikki jokirannassa tuli toteutettua. 24. päivähän ne sitten taas koitti; pääsykokeet. Tein niiden takia yhden yön reissun Kuopioon ja heti sen perään koittikin sitten Helsingin reissu! Osallistuttiin tyttöjen kanssa Naisten Kympille, josta jäi tosi hyvä fiilis, vaikka vaikeuksiakin matkalla oli. :) Päivät alkoi olla kyllä tosi kuumia; kuun lopussa oltiin jo rannalla ottamassa aurinkoa! :)


Kesäkuu oli yhtä juhlaa; Lauran ylppärit, Juhan serkun rippijuhlat, Marian tuparit ja mahtuipa joukkoon yhdet hautajaisetkin. Juhannus oli aivan ihana, samoin kuin koko parin viikon jakso loppukuusta; lämpöä, lämpöä ja lämpöä! ♥ Mökkeiltiin melkein koko se aika Kesälahdella kauniin Puruveden rannalla, parempaa keliä ei olisi kyllä voinut toivoa. :) Tulokset pääsykokeista saapuivat just tuon mökkioleilun aikana; vieläkään ei sisälle päästy ja päätös välivuodesta varmistui.

 Heinäkuu ansaitsee kaksi kollaasia, koska meijän Lapin reissu oli jotain niin parasta! Kaiholla oon katellut noita kuvia moneen kertaan ja suunnitellut jo reissua ensi kesälle. :P Ennen reissua kuun alussa lähin Lauran kaa tsekkaamaan yhet mätsärit Punkaharjulle, hyvä kokemus miulle tulevaisuutta ajatellen. ;) Pidettiin myös Millan kaa kunnon kuvailupäivä, ajettiin ympäri Kiteetä vanhallakunnon Ibizalla ehtien hyviä kuvauspaikkoja. :P Ehin myös nähdä ihania kettytyttösiä nopeasti Ilosaarirockin aikaan, vaikka töissä itse olinkin! Nonna kävi vielä just ennen reissua meillä iltaa istumassa; syötiin kanapiirakkaa ja parannettiin maailmaa. :) Kun oltiin kotiuduttu oli vielä vuorossa Juhan serkun häiden jatkobileet, johon kuului pienimuotoiset kahden lajin olympialaiset, sekä tietysti hyvää ruokaa ja seuraa. :)

 Elokuun alussa näin pitkästä aikaa Kitee-tyttöjä ennenkun kaikki hajaantui taas ympäri Suomea; käytiin kuuntelemassa paikallisessa Brädiä! :D Tehtiin myös elokuussa se ihan älytön Turun päiväreissu iskän ja Lotan kanssa, koska piti päästä pesistä kattomaan, huoh! :-D Nomutta näinpähän Pauliinaa pitkästä aikaa! :) ♥ Koiranpennun hankkimista oltiin jo pidempään suunniteltu ja nyt asia alkoi olla ajankohtainen. Löydettiin kivan oloinen kenneli, jossa oli shelttipentuja myynnissä ja meillä kohtasi kasvattajan kanssa maailmat; odotus alkoi. ♥ Kuvailin luontoa, koska loppukesä on aina niin kaunis. Tehtiin yhen yön reissu Espooseen, josta ajeltiin seuraavana aamuna Tampereelle hakemaan meille nyt niin rakkaaksi tullut Saab; parempaa (talvi)autoa saa kyllä hakea nimim. ajelen töihin 70 km suuntaansa. :P

Syyskuu = Nukakuu ♥ Kuun ekana viikonloppuna huristeltiin sitten sillä meidän uudella autolla Rovaniemelle hakemaan pientä karvapalleroa. Inka ystävällisesti majoitti meidät yhdeks yöks ja myös esitteli Rovaniemen keskustaa... :-D Samana viikonloppuna sattui olemaan meidän ensimmäinen hääpäivä, joten käytiin sitten syömässä vähän hienommin Rossossa. Seuraavana aamuna haettiin Nuka-vauva kyytiin ja ajeltiin pitkän pitkä matka Kiteelle meijän äidin luo, jossa asuttiinkin sitten pari viikkoa. Syyskuun lopulla alettiin roudaamaan tavaroita Joensuusta Kiteelle. Kävin siivoilemassa meidän tulevaa kotia ja käytiin tietysti myös tekemässä loppusiivous Joensuussa ja sen jälkeen luovutettiin avaimet, itelle tuli ainakin vähän haikea olo! :/

 Nukan kanssa totuteltiin uuteen kotiin ja lähiympäristöön, ulkoiltiin paljon ja toinen kasvoi hurjaa vauhtia. Alotettiin myös kennelkerhon pentukurssi, joka jatkui marraskuun puolelle. Saatiin muutamia kivoja tuparilahjoja, vaikka ei mitään varsinaisia tupareita pidettykään. Olin tosi paljon töissä, taisin tehä yhteensä kolme viikkoo eli 21 päivää, joten kaikki vapaa-aika meni kyllä perheen parissa! Tehtiin yks kunnon kuvausreissu Millan ja Loden kanssa tuohon lähimetikkoon, muutenkin kaikista koneelta löytyvistä kuvista päätellen M&L vieraili meillä suht innokkaasti. :-D

 Tosi erilainen marraskuu verrattuna vuoden takaiseen, minkäänlaista masennusta ei ollut ilmassa, onneks! Hankin uusia juttuja kotiin ja itelle; mm. uuden kännykän ja silmälasit, sekä lampaantaljan sohvalle. :P Tuon Huawein ansiosta miun instagram heräsi henkiin, ennen kun olin aina vaan satunnaisesti ottanut kuvia sinne Juhan kännykällä. :) Nukan kanssa tutustuttiin uusiin kavereihin ja treffattiin vanhoja; Danan kanssa tulevat tosi hyvin juttuun! :) Fiilistelin jo ihan vähän joulua ja olin jälleen kerran tosi paljon töissä. :)

Marraskuussa ollut joulufiilis katosi kokonaan ja tuli takaisin vasta muutamia päiviä ennen joulua (jos silloinkaan). Ostelin kuitenkin lahjoja, mutta tosi maltillisesti tällä kertaa. :) Pidettiin meillä osan Kitee-tytöistä kanssa pienet pikkujoulut Itsenäisyyspäivän aikoihin. Innostuin käymään kuntosalilla monen vuoden tauon jälkeen ja muutakin liikuntaa oon saanut lisättyä jouluherkuista huolimatta, jes! Tosi läheisiksi tulleille L&L:lle syntyi viikkoa ennen joulua poikalapsi, jonka kummiksi minnuu on pyydetty. ♥ Joulu tuli ja meni. Jouluaattoa vietettiin kierrellen sukulaisten luona ja loppuilta oltiin ihan kahdestaan (tai siis kolmistaan) kotona kynttilöitä poltellen ja Singstarsia laulellen (ja ukin tekemää glögiä maistellen, haha :D). 

Muutama päivä olis tätä vuotta vielä jäljellä. Suunnitelmissa on nähdä kavereita, kattoa telkkaria (Netflix is the beeest), lenkkeillä, käydä salilla ja kerätä voimia tulevaa kevättä varten. Uutta vuotta kokoonnutaan nyt näillä näkymin tänne meille juhlistamaan tyttöjen kesken. :) Tosi ihana vuosi taas takana, vaikka vaikeetakin on välillä ollut. Oon kokenut tän vuoden aikana tosi ristiriitaisia tunteita, joista vaan harva tietää. Onneks kaikkein lähimmille ihmisille voi kertoa kaiken. ♥ Päällimäisenä miulla on nyt kuitenkin mielessä onnellisuus ja tyytyväisyys tänhetkiseen elämään. :)

Ens vuodelle miulla on oikeestaan vaan yks päätavoite ja se on kouluun pääseminen. Oon saanu nyt rauhassa pohtia mitä haluisin tehä tässä elämässä ja kevään hakusuunnitelma alkaa olla melko selvä. :) Toinen haave mikä on edelleen toteutumatta on matka jonnekin ulkomaille, mutta sillä nyt ei niin kiire ole. :)
-K 

perjantai 27. joulukuuta 2013

X-mas part II

Heissan taas! Nyt on joulusta selvitty. Eilen kävästiin vielä tosiaan vetämässä mahat täyteen jouluruokaa äitin luona ja saatiin vähän lisää lahjoja (mm. Vallilan Mandariini-verhot, joista tässä postauksessa haaveilin, kiitti äiti ♥). :) Illalla sit ajelin töihin Joensuuhun. Eilen oli vielä suht. rauhallista, mutta tänään sitten vuorostaan kauheet ryysikset ja kotiuduinkin vasta tuossa kahentoista aikaan. No, onneks nyt on sitten taas viikko vapaata! :)

Huomenna ois tarkotus tutustuttaa tuota viimeisen kuvan komistusta vähän uusiin tovereihin JA käydä salilla pitkästä aikaa, JEE! Sen kummempia suunnitelmia ei sit ookaan. :)
-K

keskiviikko 25. joulukuuta 2013

It's Christmas time

Hyvää yötä ja Hyvää Joulua kaikki! Meidän aatto meni kierrellessä sukulaisten luona. Iskän, ukin ja Juhan porukoiden luona tuli käytyä, ja joka paikassa tuli syötyä enemmän kun tarpeeks, vähän lahjojakin saatiin (mm. vikassa kuvassa näkyvä Singstars!). :) Huomenna joulunvietto jatkuu sitten aamun ja päivän ajan visiitillä äitin luokse ja illalla kutsuukin taas työmaa.
Nyt painun nukkumaan. :)
-K 

torstai 19. joulukuuta 2013

I hope you have fun, the near and the dear one, the old and the young

 No terve vaan... :D Tää joulukuu on kyllä mennyt semmoista haipakkaa ettei meinaa perässä kestää! Töitä, töitä ja töitä, lisäks oon innostunu nyt kuntosalilla käynnistä ja oonkin käyny siellä jo kolmen viikon ajan sellaset kolme kertaa viikossa! Joulun jälkeen tarkotus ois sit ruveta treenailemaan ihan tosissaan, vois jonkunnäköistä ohjelmaa miettiä ettei tarviis joka kerta tehä "kaikkee". :D Mutta kuten ootte ehkä huomanneetkin, tietokoneelle ei oo hirveesti jäänyt aikaa mikä on ihan hyvä vaan. :)

Jouluvalmisteluja oon tehny sen verran että meillä on vähän noita erilaisia valoja täällä kotona, ja eilen laitoin keittiön pöydälle liinan ja muutamat joulukortit mitä on tullu laitoin myös esille (itehän en lähettäny yhtään korttia...). Lahjat on suurin piirtein ostettu, mutta parille henkilölle ei oo kyllä vielä mitään. Ja ruokia en oo tehny yhtään. Enkä oo siivonnu. Oon töissä sunnuntaista torstaihin ja miulla on vaan aatto vapaana, joten ei jotenkin oikein huvita tehä mitään täällä omassa kotona, kuitenkin eletään se aatto kierrellen kaikkien sukulaisten luona tyhjentämässä niiden joulupöydät, haha :P

Palaillaan ehkä tässä lähipäivinä! (tai sit ei)
-K

perjantai 29. marraskuuta 2013

työjuttuja

 Moi. Oon lähössä tunnin päästä pitkästä aikaa töihin Tapsalle (tai no, olihan miulla jopa viikko taukoo! :-D), mut miulla on tässä nyt vähän vapaata aikaa niin aattelin tulla kirjottelemaan kuulumisia. :) Olin tässä syksyn aikana miettiny et haluisin Kiteeltä jotain töitä ja et vähentäsin noita töitä sit keväällä tuolla Joensuussa. Viime viikolla huomasin, että Kiteelle haettiin yhen perheen lapsille hoitajaa. No mie sitten työkaverin painostamana kirjottelin hakemuksen vieläpä muutaman tunnin myöhässä annetusta hakuajasta. Ja kuinka ollakaan, viime sunnuntaisen haastattelun jälkeen sain paikan! Jee! Alotin työt siellä perheen kodissa eilen ja meillä oli lapsien kanssa kyllä tosi hauskaa. :) Odotan jo seuraavaa kertaa innolla. Miulla on näitä töitä vaan muutaman kerran viikossa, ja ajattelin sitten käydä Tapsalla keväällä viikon kuussa. :) Tälleen tulee just sopivasti töitä ajatellen noita kevään lukuhommiakin...

Nyt lähen käväsemään tuolla kylillä tonttuiluhommissa ja sitten sinne Joensuuhun. Kivaa viikonloppua kaikille!
:)
-K

Kuvituksena pari söpöstelykuvaa Nukasta keskiviikolta, kun riehuttiin takapihalla lumihangessa :3

keskiviikko 27. marraskuuta 2013

keittiö + eteinen

Ajattelin että kun tuossa meidän eteisessä ei ole paljoo esittelemistä, niin laitan sen samaan postaukseen tän keittiön kanssa. :) Tykkään meijän keittiöstä tosi paljon, usein tuleekin istuksittuu mm. kannettavan kanssa tuossa pöydän ääressä.
 Keittiöön haluisin jonkun ihanan pöytäliinan ja uus verhokappakin vois olla ihan kiva sillä tuo tän hetkinen kappa oli miulla jo sillon äitin luona oman huoneen ikkunassa. :-D Sit vedenkeitin ois ihan jees, kun tulee tuota teetä usein kuitenkin litkittyä! :) Ja jossain vaiheessa vois keittiöön matonkin hankkia. :)
Tuosta eteisestä nyt ei oo paljoo kerrottavaa. En jaksanu väkrätä sitä varten ees tuollasta kollaasia. :D Haluisin siihen uuden maton, tuo harmaa oli valmiina kun muutettiin. Kaapissa on piilossa kaikki ulkovaatteet, mutta Nukan tarvikekassi ja talutushihnat roikkuu tuossa naulassa vaatekaapin kyljessä. Tuohon vois ehkä laittaa jonkun naulakon kiinni niin se ois vähän siistimmän näkönen. Pistin tuohon tuon taulun, mitä suunnittelin alunperin makuuhuoneeseen. Miusta se on ihan kiva tuossa (eikä makkarin seinällä oo sopivaa naulaa... :o). :)
 Jee, nyt ois tää meijän kämppä käyty läpi! Sisustusinnostus kyllä kasvo huimasti noita kollaaseja kootessa. :)
 -K

tiistai 26. marraskuuta 2013

Walk through the storm I would, I do it all because I love you

Iloista myöhäisiltaa! Tulinpas laittamaan teidän iloks tänne muutaman random-kuvan.
 ♥ Miulla on uudet silmälasit! Edelliset olikin vuonna 2009 hankittu enkä tykänny niistä yhtään, mutta näistä tykkään, oujee! Se on hyvä merkki jos valitsee mielummin rillit kun piilarit töihin tms. lähtiessä. 8)
 ♥ Ekat joulutortut ja -konvehdit CHECK, jouluvalot on myös otettu jo esille piristämään näitä pimeitä iltoja!
 ♥ Jouluvaloista puheenollen; iskä, Milla ja Lotta toi tämmösen ihanan tähtivalon "tuparilahjaks".
 ♥ Operaatio makkarin-sisustus-uusiks aloitettu kevyesti tyynynpäällisillä. Seuraava hankinta oiskin sitten ne törkeen kalliit verhot... :-D
♥ Jeejeejee, vihdoin ja viimein oon älypuhelimen omistaja! Edelliseen Nokialaiseen meni hermot totaalisesti torstai-iltana, kun jouduin sammuttamaan sen useaan kertaan ennen kun sain netin toimimaan. Siispä marssitiin perjantain shoppailureissulla Giganttiin ostamaan miulle iPhone 4S:ää ja kuinkas ollakaan, kävelin kaupasta ulos Huawei Ascend P6:n kanssa. :-D Myyjä oli hyvin vakuuttava ja asiantunteva, ei voi kyllä muuta sanoa. Mutta tosi tyytyväinen oon ostokseen, vaikka ensin vähän epäilinkin, tuo merkki kun ei oo ehkä kaikkein tunnetuin. :) edit. miut löytää muuten myös instagrammista; kisuuuuuu

 Nyt meen nukkumaan, öööitä!
-K

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

kylppäri

 Noniin, pienen tauon jälkeen voitais jälleen palata näihin kotipostauksiin. :) Vuorossa on nyt meidän kylpyhuone. Hinkkasin sen eilen putipuhtaaks ennen illallisvieraiden (iskä, Milla ja Lotta :-D) tuloa ja napsin samalla parit kuvat.
 Kylppärissä oli jo valmiiks minimaalisen vähän säilytystilaa ja se nyt sitten näkyy sillä, että tuossa suihkuverhon takana on tällä hetkellä nurinpäin oleva sankko, jolle on kasattu kaikki meijän pesuaineet. Ovat siinä siis käden ulottuvilla suihkussa ollessa. Ja kuten tuosta yhdestä kuvasta näkyy niin pyykinpesuaineita säilytetään tuossa pyykkikorin vieressä maassa. Ja tuon peilikaapin päällä on kaikkee turhaa roinaa. Ykköshankinta tänne oiskin jonkunnäkönen korivaunu mihin sais nuo pesuaineet yms. siististi piiloon. Lisäks haluisin uuden suihkuverhon, tuo nykyinen kun oli täällä jo valmiina. :)
Ikea ja NetAnttila
Kokosin taas pienen inspiskollaasin. Haluisin kyllä ehkä mielummin sellaisen korivaunun, jossa on sellaset muoviset laatikot, ois siistimpi! Tai sit just jonkun tuollasen hyllykön.
-K