torstai 31. elokuuta 2017

SUMMER 2017

Lopettelin äsken kodin suursiivouksen, sytyttelin kynttilöitä palamaan ja mietin, että se on oikeesti syksy nyt. Palasin eilen tänne Kuopioon ja tänään oli ensimmäinen koulupäivä eli kolmas vuosi suuhygienistiopintoja on alkamassa. Tuntuu uskomattomalta, että oon asunut täällä ja tässä kämpässä jo kaks kokonaista vuotta. 

Ennen syksyä ja arkea ja ehkäpä blogirytminkin tietynlaista normalisoitumista on kuitenkin hyvä palata vielä menneeseen kesään. Miulla oli aika kovat odotukset tätä kesää kohtaan ja pakko myöntää etteivät ne ihan kaikilta osin täyttyneet. Meidän reissu oli ihana ja muutkin spessujutut oli kivoja, mutta kaiken kaikkiaan miulla on nyt kesän jälkeen takki melko tyhjä. Oon jotenkin ihan puhki. :-D Onneks kuitenkin viime viikko oli vähän kevyempi töiden puolesta ja sain levätä kunnolla ja kerätä voimia tulevaa syksyä varten. 

Ajattelin, että kun en oo kesän ajalta tehnyt kuukausipostauksia puhelinkuvista ollenkaan, niin kerään nyt parhaita hetkiä tähän yhteen postaukseen. Joten kollaaseja tiedossa, mitäs muutakaan. :-D 
 Kesän aikana oli kahdet häät. Ensimmäiset oli kesäkuussa heti meidän reissun jälkeen. Juhan pikkusisko meni naimisiin eli nämä juhlat olikin siis ihan perhepiirissä. ♥ Ihanan lämmin tunnelma ja mitä täydellisin sää, yksi keliltään kesän parhaista päivistä (oli kyllä siis muutenkin yks parhaista päivistä!). 
Miun ihan ehoton ykköstulijainen Skotlannista itelle on tuo iso, lämpöinen, 100% lampaanvillainen huivi. Tuun käyttämään sitä syksyllä ja paljon. Skottiruutua sai moni muukin tulijaisena, kumma juttu, muun muassa äitille tuotiin oikein perinteisissä Stuarttien väreissä oleva muki. Aika nopeesti reissusta tultua alkokin sitten työt ja niitä tykittelin eiliseen päivään asti. :-D Töitä oli tosi paljon. Elokuussa remmiin liittyi myös Milla, olipas hassua olla samalla työpaikalla siskon kanssa.
 Keskikesän aikaa ja juhannuksen taikaa... :-D
Meillä pyöri Nukan kanssa agilitykurssi koko kesän, joten käytiin (tai ainakin yritettiin käydä) joka toinen sunnuntai piipahtamassa Kuopiossa. Juha oli miun mukana parina kertana. Yritettiin myös käydä muutamia kertoja omalla ajalla treenaamassa erityisesti keppejä ja kontakteja, mutta käytiin kyllä silti liian vähän. :-D Kolmoskuvassa on onnistuneen kaasomekonostoreissun eväät Joensuussa Leiketupa-nimisessä ravintolassa. Etenkin kesäkuussa käytiin muutamia kertoja hyödyntämässä Arppen koulun ulkoliikuntapaikkoja. Lähinnä äitin kanssa, se kun tuntui oikein innostuvan noista. :-D
Heinäkuun ekana viikonloppuna oltiin tosissaan Imatralla, tästä sentään sain aikaseks raapustella oman postauksensa, check. Se oli mukava viikonloppu se!
 Heinäkuussa saatiin muutamia kertoja ajoiks käydä kalastelemassa ja myös telttailemassa koko perheen voimin. ♥
Tein noin puolentoista kuukauden aikana myös aikamoisen urakan viedäkseni tuota koulua taas himpun eteenpäin. Kaksi kurssia ja noin miljuuna tehtävää. Onneks ne on nyt ohi ja läpi ja pisteet jo tilillä. Yritin syödä töissä aina välillä terveellisesti, iltasin kun tuli vejettyy sitten aina tuommosia kakkuja... :-D No ei aina, mutta kerrankos sitä Niinan valmistujaisia juhlitaan! Oli muuten makia kakku. Kylmä kesä sai aikaan sen, että tuli myös puikot otettua muutamia kertoja käteen ja sain muutamia sukkia tehtyä ihan valmiiksikin.
Ykköskuvassa ollaan aistimassa ihanaa maaseudun tunnelmaa tädin luona. Kakkoskuvassa taas istuttiin iltaa iskän mökillä saunoen, uiden ja grillaillen. Pesistä tuli kateltua paljon, välillä myös vähän eri perspektiivistä (VIP-sellaisesta). Jaaa vikassa kuvassa näpsäisy Puhoksesta.
Yks aika iso asia mistä en oo kerenny kirjottaa ollenkaan on Reetan polttarit (ja jestas sentään, myös itse häät!!). Vietettiin mukavat pari päivää Kolilla ratsastellen, spassa rentoutuen ja meidän 200 neliöistä huvilaa ihmetellen. :-D Ei ihan varatessa tajuttu, että se on noin iso! No, hyvin mahduttiin kuuden hengen porukalla. :-D
Meidän loppukesän ohjelmaa on aika paljon määritellyt Juhan heinäkuun puolen välin käsileikkaus, ja siitä jälleen kerran seurannut kolmen kuukauden saikku, joka jatkuu edelleen. Pikkusen on toiminta rajoittunut, mutta ei paljoa. Hankittiin kesän aikana meille molemmille uudet silmälasit (mie sain kahdet), niitä voisin vilauttaa vaikka vähän paremminkin jossain tulevassa postauksessa. Oltiin keväällä puhuttu parin luokkakaverin kanssa, että vois kirjoitella kesällä kirjeitä ja tuhlata ikivanhoja kirjekuoria ja -papereita, joita ainakin miulla on aika läjä edelleen tallessa. Käytin näihin kirjeisiin myös vanhoja tarroja... :-D (Ja kyllä, siinä lukee "Jonnet ei muista"). Tänä vuonna laiskotti, joten ostin mansikat suoraan enkä käynyt ite keräämässä.
Yks iso asia, josta on myös täällä jäänyt mainitsematta on meidän kesämökkiostos. :-D Tai no, Juha osti isänsä kanssa kesämökin, mutta kyllä mie nyt koen sen olevan osittain myös miun. Siellä on tullut vietettyä heinäkuun vikalta viikolta asti aika paljon aikaa muun muassa siivoilun merkeissä, mutta nyt se alkaa olla jo sillä tavalla väliaikaisesti valmis, että on porukka jo ollut yötäkin siellä. Myökin oltiin yks yö! :)
Ai että, sitten ne kesän toiset häät, eli Reetan ja Janin häät!!! ♥ Olin tosiaan kaasona (ja myös puoliks seremoniamestarina :-D), joten hommia riitti ihan torstai-illasta sunnuntai-iltapäivään saakka! Nää häät oli kyllä ehdottomasti kauneimmat missä oon ikinä ollut. Niin koristelujen kuin tunnelmankin puolesta. Ja olihan se ihanaa nähdä, kun kaksi rakasta ystävää sai toisensa. ♥ Tuon miun ja Reetan halikuvan on muuten ottanut nuori, mutta huikean taitava valokuvaaja Iiris Mäki!
 Hirviä ja marjoja. :-D Yks ilta, kun ajeltiin mökiltä saunomasta pois, niin tuommonen ukkeli öjötti linjalla. Ei lähteny mihinkään vaikka kuin pitkään sitä kuvailin (onneks sattu kamera olemaan messissä). Lakkoja ja mustikoita on nyt ihan hyvin (ja niitä mansikoita), mutta harmittaa kun vadelmia en oo kerännyt yhtään. Metsämansikat ja punaviinimarjat keräsin iltapalaks äitin pihasta.
Tuossa pari viikkoa sitten oli vielä muutama niin lämmin päivä, että käytiin Saksanmaalta palanneen Minnan kanssa pyöräillen jätskikiskalla ja Postirannassa laiturilla istuskelemassa (huomaa muuten että M on ollut alkukesän jossain muualla kun Suomessa, TUO RUSKETUS XD). Neo on nauttinut kesästä yhtä paljon kuin kaikista muistakin vuodenajoista. Sille riittää, että välillä pääsee mammin syliin halittavaks. :-D Vikasta kuvasta voi bongata karhukoiran, jos kattoo tarkasti. Nyt kun koiria saa taas pitää irti, käytiin sienimetsässä tuon nuorimmaisen neidin kanssa.
Oon palautunu tänne Kuopioon itseasiassa useemmassa erässä. Kävin jo pari viikkoa sitten viikonloppuna täällä yhden yön, koska olin agilitykisoissa talkoolaisena. Samalla toin vähän tavaroita jo pois. Viime viikolla taas oltiin Juhan kanssa täällä keskiviikosta perjantaihin, koska miulla oli torstaina jo yks puolikas päivä koulua. Käytiin myös tekemässä Ninnin kanssa vähän opparihommia kahtena päivänä eteenpäin.

Siinäpä ne. Skotlannista en viittinyt enää kollaasia tehdä, koska etteköhän oo saanu siitä jo ihan tarpeeks (ja vielä on kaks postausta tulossa :-D)! Kesä oli, kesä meni. Nyt kohti syksyn haasteita (ja yöunia). 
-K

sunnuntai 27. elokuuta 2017

Blackness Castle + Midhope Castle

Lauantaiaamun valjetessa alkoi meidän seitsemäs matkapäivä. Se oli myös samalla viimeinen päivä, kun liikuttiin autolla. Tarkoitus oli ajaa Arrocharista Stirlingin kautta Edinburghiin ja palauttaa auto lentoasemalle, josta oltiin se vuokrattukin. Meillä oli kuitenkin jälleen kerran reilusti aikaa käytettävissämme, koska auton palautus oli sovittu viimeistään klo 17. Oli jo jonain aiempana päivänä tullut Juhan kanssa jotain puhetta siitä, miten osa kovimmista Outlander-faneista (jonkalaiseksi itsenikin ehkä luen :-D) käy Edinburghista käsin järjestetyillä Outlander Toureilla. Tourilla kierretään lähellä sijaitsevia sarjan kuvauksissa käytettyjä paikkoja. No, pikkuisen asiaa selviteltyäni ja karttaa tutkittuani huomasin, että läheltä Edinburghia ja meidän matkan varrelta löytyisi kaksi sarjan kuvauksissa käytettyä kohdetta, Blackness Castle ja Midhope Castle.
Ja vaikka ei virallisesti oltu sovittu, että kyseisissä kohteissa käytäisiin, niin kuitenkin niihin vaan päädyttiin. :-D En mie nyt oikeesti ihan niin kova fani ole, että saisin jotain sen kummosempia kiksejä tuollasista paikoista, mutta varsinkin Blackness Castle oli hiljaisuudessaan ja hyväkuntoisuudessaan hieno ja vaikuttava paikka! 
Blackness Castle nähtiin sekä sarjan ekalla ja tokalla tuotantokaudella, se oli sarjassa vankila nimeltään Fort William. Paikka, jossa Jamie ruoskittiin ekalla kaudella ja jossa Roger ja Bree kävivät vierailemassa kakkoskauden lopussa. :-D Blackness Castlessä oli meidän käynnin aikaan todella vähän ihmisiä ja sen takia tykkäsin siitä erityisesti. 
Midhope Castle ei oikeastaan ole mitään muuta, kun autio kartano jonka sisälle ei edes pääse, mutta sarjassa se ja etenkin sen piha-alue tunnetaan paremmin Fraserien kotikartanona, nimellä Lallybroch. Midhope Castlen parkkipaikalla oli viiden punnan parkkimaksu. Parkkeerauksen rahastuksesta oli vastuussa vanhahko mies, jonka kanssa oli mukava jutustella. Paikalla oli muutamia muita pariskuntia meidän lisäksi. Nauratti, kun kaikissa tapauksissa naiset näyttivät hihkuvan innosta paikalle päästyään ja miehet taas näyttivät vähän alistuneilta ja tilanteesta huvittuneilta. :-D Ehkä näin oli myös meidän tapauksessa, vaikka yritin vähän piilotella innostustani.
Midhopen ulkopiha nähdään sekä sarjan ekalla, tokalla että tulevalla kolmannella kaudella. Ehkä sydäntäsärkevin kohtaus on kuitenkin sarjan tokan kauden vikassa jaksossa, kun Claire tulee autioituneen Lallybrochin portaille muistelemaan siellä viettämiään hetkiä ja kuvittelee Jamien kävelevän muurin oviaukkoon. Juu ja nyt kaikki jotka ei oo kattonu sarjaa tajua tästä löpinästä yhtään mitään, mutta suosittelen kattomaan. :-D 
Midhope Castle oli nopeasti nähty ja sen jälkeen ajettiin Mäkkärin kautta lentokentälle palauttamaan auto (kaikki oli kunnossa!) ja mentiin lentokenttäbussilla keskustaan, jossa meidän kahden vikan yön hotelli oli.
-K

lauantai 26. elokuuta 2017

Glencoesta Arrochariin

Glencoe Lochanilla patikoinnin jälkeen lähdettiin ajelemaan ylämaiden isointa valtaväylää A82:sta etelään päin. Aikaa oli rutkasti, joten pysähdyttiin etenkin Glencoen päässä useita kertoja ihastelemaan maisemia.  
Meidän ajellessa keli kirkastui ja minnuu harmitti hirveesti, kun ei otetukaan majoitusta matkan varrella näkyneen upean Loch Lomondin rannalta, vaan ajettiin vähän pienemmän järven Loch Longin rannalla sijaitsevaan Arrocharin pikkukylään yöksi. Meillä oli kyllä sieltä ainakin hotellin respan naisen mukaan hänen "lempihuoneensa" ja huone olikin kivasti sisustettu ja varustettu hienolla näköalalla. Mutta kuitenkin minnuu jäi jostain syystä kaihertamaan ne matkalla näkyneet Loch Lomondin rannat. :-D Ei kuitenkaan kehdattu lähteä ajelemaan takaisin päin vaan tyydyttiin siihen mitä meillä oli.
Käytiin syömässä hotellin yhteydessä olleessa ravintolassa (pubissa) ja käytiin vähän kävelemässä. Pudotettiin muun muassa kasa postikortteja postilaatikkoon, joka näin jälkeen päin on osoittautunut olleen ilmeisesti vain paikallispostia varten, kun ykskään kortti ei oo saapunut perille. :|
Oltiin tosi väsyneitä jostain syystä, joten käytiin tosi aikasin nukkumaan. Tai niin aikasin kun pystyttiin, sillä alakerran pubissa oli joku livemuusikko esiintymässä, eikä seinissä ollut kovin kummosia eristyksiä. :-D
-K