tiistai 31. heinäkuuta 2018

INSTAGRAM STORY: WEEKS 27-30

Iiks, helteet ja parin viikon evakko kotoa ja tietokoneiden äärestä sai näköjään aikaan pienimuotoisen blogiloman. Kameran muistikortti on kyllä täynnä kuvia tältä ajalta, joten pitää kattoa saisinko muutaman postauksen tästä meidän kesälomasta kirjoitettua. :-) Tässä nyt kuitenkin kuulumisia heinäkuulta puhelimen uumenista.
Ilmeisesti alkukuussa oli muutama viileä sadepäivä, mutta tää helleputki on nyt jatkunu jo niin pitkään että tuntuu kun tää ois kestäny koko kesän. :-D // Ihana pieni kolmekuinen, joka on kyllä kasvanukin jo ihan huimasti, etenkin tuota pituutta. // Neuvolakäynnin ja rokotusten jälkeen väsy iski. Edelliseen postaukseen olin näköjään kirjoittanut, että yhden päivän toipumisella olis selvitty. No ei ihan. Rokotusten jälkeen koko loppuviikko meni oikeastaan toipuessa ja pahin päivä oli sunnuntai (rokotettiin keskiviikkona), jolloin Samuelilla oli kovia mahavaivoja ja huusi sen takia oikeastaan koko ajan valveilla ollessaan. Onneks ens kuussa ei tarvii ottaa rokotteita.

Manskeleita! Myökin ostettiin tänä vuonna jo kaks noita viiden kilon laatikoita pakastimeen, koska onhan meillä nyt yks syöjä enemmän... :-D // Voi mummo ♥ // Leivoin varmaan kolme mutakakkua viikon sisään kuun alussa. :-D Yhen itelle kun teki mieli jotain makeaa, yhen vieraille ja yhen rotinoille.

Käytiin alkukuusta pariin otteeseen aksaamassa, mutta nyt ei oo tullutkaan sitten käytyä kun ei oo oltu kotona ja toisaalta eipä tuolla kelillä kehtais koiraa mennäkään läkähyttämään. // Pesistä Ruudun kautta. // Niin, no edellisessä postauksessa kerroin myös että viisurin poisto on nyt vihdoin "hoidettu", niin eikä mitä, poistokuoppa kipeytyi ja jouduin käymään hampilääkärissä uudelleen. Otin puudutuksen ihan turhaan (tehtiin pelkkä kuopan uudelleen verestys) ja totta kai se just sillä kerralla kesti sitten melkein kuusi tuntia käynnin jälkeen. :-D

Ihana Puhoksen kyläkauppa, joka harmi kyllä lopettaa toimintansa nyt elokuun lopussa. :( // Mökillä on tullut oltua tosi paljon. Uus terassi on tehny kyllä ihmeitä paikan viihtyvyydelle. ♥ // Saunassa perinteisesti Sampan nukahtamisen jälkeen.

Mummo teki lomalla pienelle miehelle uudet tennarit. ♥ // Iltasella mökiltä kotia. Tuon illan jälkeen taiskin alkaa tää hellekausi. // Tunika ja headwrap valmiina Samuelin serkkutytölle. Näistä tuli aika kivat! Mutta headwrap ois saanu olla kokoa isompi.

No sitten. Oltiin yks läkähyttävän kuuma yö kotona ja se riitti. :-D Evakkotaival alkoi tuon yön jälkeen. // Evakkoon myötävaikutti myös meidän taloyhtiössä alkanu kattoremppa. // Käytiin kattomassa puolikas peli Ranttiksella.

Terassilla ekoista kunnon helteistä nauttimassa, mamma auringon puolella ja vauva visusti varjossa. // Grilliruokaa nams. Tosin nyt parin viikon jälkeen alkoi taas kaivata normaalia kotiruokaa. :-D // Lähettiin tosiaan kokeilemaan että miten "yks yö" mökillä sujuis. Päädyttiin olemaan kokonainen viikonloppu mökillä ja sen jälkeen melkein puoltoista viikkoa meidän äitin luona ja pari yötä Puhoksessa Juhan porukoilla. :-D Käytiin kotona vaan hakemassa välillä lisää vaatetta ja kastelemassa kukkia.

Ihania möksäpäiviä. ♥

Käytiin vihdoin Uukuniemellä Papinniemi Campingissä niillä kuuluisilla biisoniburgereilla! Tää oli bucket listillä jo viime kesänä. Miun mielestä oli kyllä tosi hyvää burgeria. Ranskiksissa oli ehkä vähän liikaa suolaa ja poikien mielestä annokset oli liian pieniä. :-D // Iskä täytti 50 v. ♥ Juhlittiin synttäreitä ihan vaan lähipiirin kesken. // Kävästiin Joensuussa vähän kaupoilla ja Juhan siskoja perheineen moikkaamassa.

Aina parin vuoden välein tulee näköjään tämmönen tukanlyhennysvillitys. Tällä kertaa kyllä rupes ihan vaan ärsyttämään, kun tukkaa lähtee nyt just imetyksen takia ihan hirveesti ja lisäks se että pidin hiuksia aina vaan ponnarilla. Joten nyt oli taas aika pätkästä vähän lyhyemmäks. // Samuel oppi muuten kääntymään! Piti laittaa ihan neuvolakorttiin, 3 kk ja 10 päivän ikäisenä kääntyi ekan kerran mahalleen oikean kyljen kautta. Vasenta ei oo vielä hokassut. Tällä hetkelläkin tuolla lattialla mökästää kun nyt sitten kääntyy koko ajan mahalleen ja haluais jo kovasti liikenteeseen eikä vielä pääse, niin hermo menee. :-D

Viima lähti Italiaan. ♥ :'( Jännitti ihan sikana että miten se pärjää lennot ja miten kotiutuu, mutta ilmeisen hyvin sillä nyt on sujunut. Koko ajan tulee vaan kuvia jostain ihanista maisemista ja kahdesta karhukoirasta (sillä on poikaystävä). :-D Täytynee lähteä joskus Viimaa kattomaan! // Halla taas on nyt sitten papereissa virallisesti miun ja Juhan yhteisomistuksessa. // Nuka täytti 5 v. 20.07. ♥ Vastahan se oli pentu.

 Marjoja, marjoja. Meillä on jo 10 kg mansikkaa, n. 14 litraa mustikkaa ja vadelmiakin on varmaan kuutisen litraa. Juha on ahkeroinut yksinään nuo jälkimmäiset ♥ Kuulema vielä puolukoita ja karpaloita pitäis kerätä... Mihin lie meinasi ne laittaa. :-D

Vauvatreffit Reetan kanssa ♥ Olipa kiva nähdä ihan ajan kanssa. // Savusaunassa leidien kanssa. // Juhan serkku perheineen palasi vuoden kestäneeltä Espanjan reissulta takasin Suomeen. Tervetulojuhlat + 1 v. synttärit samalla.

Mummon hautajaiset ♥ :'( // Yhtenä aamuna oli vähän viileempää niin selailin uunituoretta Novita-lehteä ja suunnittelin että mitä kaikkee haluisin uusista malleista toteuttaa (lähes kaikki). // Pesiskentällä paremmin varustautuneena. Tosin ei oikein nukkuminen onnistunu noiden kanssa niin jouduttiin ottamaan pois. :-D Ja kaveri nukku sitten pari tuntia siinä kauheessa mökässä sikeesti.

Juhalla alkoi eilen taas työt ja kesäloma loppui, mutta se pääsee töistä jo niin aikasin että kerettiin hyvin vielä mökille viilentymään illaksi. Taitaa syksy ruveta tekemään tuloaan, nimittäin tuuli alkoi tuntua illalla jo suorastaan viileältä! Tän loistavan kesän jälkeen ei kyllä haittaa vaikka ilmat jo vähän viileniskin, esimerkiks pariinkymmeneen asteeseen. :-D

-K

torstai 5. heinäkuuta 2018

Rokotuksista toipumista + muita kuulumisia

Tänään on tuntunut ihan lauantailta, vaikka torstaihan nyt kai on. :-D Juha päättikin jäädä jo tänään lomalle, joten varmaan sen kotonaolo on aiheuttanut tämän viikonloppufiiliksen. 

Samuelille tuli eilen 3 kk mittariin ja oli taas aika käydä neuvolassa. Tällä kertaa rutiinitsekkausten lisäksi oli vuorossa rokotukset: 1 suun kautta otettava rokote (rota) ja kaksi pistettävää (ns. viitosrokote ja pneumokokki). Jo neuvolassa ollessa poitsu oli rokotteiden jälkeen pikkuisen normaalia itkuisempi ja homma paheni vaan kotiin tullessa, joten ihan hyvä että käytiin apteekista samalla reissulla hakemassa Panadolia, se tuli nimittäin tarpeeseen. Ei olla kertaakaan kuultu vielä tuollaista pää punasena huutoa kun eilen vähän neuvolasta kotiutumisen jälkeen. Tuntui, että sitä väänti joku tosi kovaa vatsasta ja oli vähän lämpimän oloinenkin, joten annettiin varuilta kipulääkettä. Ihmeteltiin, kun huuto vaan jatkui ja jatkui kunnes tajusin sitten tyrkätä sille tissin nenän eteen. Se otti pikkusen maitoa ja nukahti heti, ja olikin sitten koko loppuillan tosi sippi, nukahteli kaks kertaa sohvalla syliinkin ja meni tosi aikasin jo yöunille. Itki siis varmaan myös osittain väsymystään. 
Yöllä herättiin taas itkuun joskus kolmen maissa, tällä kertaa tosin ei itkenyt pitkään, mutta tuntui tosi kuumalta ja pikkuisen lämpöä sillä sitten olikin. Annoin uuden satsin Panadolia, syötin ja vaihdoin vaipan ja yritin laittaa uudestaan unille, mutta hetki siinä meni ennen kun nukahti taas, kun oli nukkunut jo koko illan. Saatiin sitten kuitenkin nukuttua jonnekin puoli yhdeksään asti ja tänään on jo ollut kaikki suhteellisen normaalia eikä kipulääkettä oo tarvittu. Tosin edelleen se on kyllä nukkunut nyt päivällä vähän enemmän ja pidempiä unia kuin yleensä, ja maha on ollut ehkä pikkusen normaalia löysemmällä. Ehkäpä jo huomenna pystytään palaamaan normaaliin arkeen, vai pitäiskö nyt puhua sitten loma-arkeen, kun on tuo isikin kotona meillä.
Tästä postauksesta tulee varmaan romaanin pituinen, mutta tekee nyt mieli kirjotella vähän enemmän, kun tässä tän viikon alussa on tapahtunut kaikenlaista. Saatiin parin päivän sisään todistaa tätä elämän kiertokulkua, kun maanantaina tuli suru-uutisia miun mummon poismenosta ja tiistaina taas ystäville syntyikin yllätyksenä pikkuisen odotettua aiemmin vauva. Ihana juttu, kun Samuelilla on nyt paljon samanikäisiä tuttavaperheisiin syntyneitä kavereita. Mutta niin, hautajaiset olisi meillä sitten tän kuun loppupuolella tiedossa, mikä on tietysti surkeaa. Meidän mummo oli jo hyvin iäkäs ja sairasti muistisairautta, jonka takia oli ollut täysin hoidettavana vuodepotilaana jo useita vuosia. Hän ei viimeiseen viiteen vuoteen enää puhunut mitään, eikä luultavasti myöskään tunnistanut meitä läheisiä. Mutta siitä huolimatta hän oli sisukkain sissi ketä oon ikinä tuntenut. Nyt oli hänen aika lähteä ja jotenkin tulee kyllä väkisin sellainen olo, että mummo pääsi viimein kärsimyksistään. :-( ♥
Sitten taas aiheesta ihan toiseen. Oli pakko hutkia imurilla äsken tää koko talo, kun tuntu että joka paikka on ihan täynnä joko eläviä tai kuolleita punkkeja! Kävin eilen yhden kaverin kanssa vaunulenkillä ja miulla oli myös koirat mukana. Käveltiin tuosta läheltä kulkeva semmoinen uus "maisemareitti" vanhan meijerin rannasta uimarannalle... Ja kun tultiin kotiin, Juha rupes tekemään koirille punkkitarkastusta ja siis aaargh. Se sano ottaneensa yhteensä varmaan 30 punkkia pois niistä jo silloin ja lisäks nypittiin niitä koko illan ajan pois niin, että meidän lenkin saldona oli siis varmaan reilusti yli 50 punkkia. Ne kertyy pojilla aina tuohon päähän missä on lyhyemmät karvat niin siitä on helppo niitä napsia. Mutta siis, ihan järkyttävää, tänään niitä koiriin tarttuneita ja Bravecton vaikutuksesta kuolleita punkkeja on sitten löytynyt pitkin lattioita, ja osa on kyllä ollut myös eläviä. Että tosi kiva pitää esimerkiks lasta lattialla, saa kyllä päivittäin tehdä sille ja myös itelle useemman kerran ihan kokovartalotarkastuksen. Varmaan tää kostee keli on nyt saanut ne öttiäiset lisääntymään... Mutta nyt on ihana fiilis, kun paikat on ainakin ehkä hetken punkittomat, kunnes pojat tulee taas kotiin. 
Sain viimein aikasiks hoitaa omaa suun terveyttäni, kun kävin poistattamassa tiistaina miun ainokaisen viisurin! Olipa kyllä helppo ja kivuton hampaanpoisto, alle minuutti niin se oli jo irti. Kyseisestä hampaasta eroon pääsy oli ollu to do-listalla jo viime syksystä asti, kun sitä ympäröivä ien alkoi jo sillon oireilla muun muassa pahana makuna suussa, mutta en raskaana ollessa kehdannut sitä poistattaa. Periaatteessa oisin ihan hyvin sen kyllä voinut sillon toisen kolmanneksen aikana otattaa koulun klinikalla pois, kun se kerta noin helposti lähtikin, mutta pelasin varman päälle ja ajattelin odottaa siihen että vauva on syntynyt. Ja nyt se on hoidettu, ihanaa. 

Vauva on taas unilla niin ehdin tulla tänne vähän ajatuksia purkamaan. Nyt taidan keittää kahvit ja ottaa käsityön käteen ja napsahtaa tuohon sohvalle istumaan. Vähän tekis kyllä mieli jotain leipookin. Heipsan.
-K