Meillä on ollut sama tv-taso siitä asti, kun edellisen kerran muutettiin Kiteelle ja ostettiin se silloin käytettynä siinä kämpässä asuneelta edelliseltä vuokralaiselta. Kyseessä on ilmeisesti Ikean vähän vanhemmanmallinen Bestå, jolla on aikanaan ollut hintaa noin 250 euroa. Miun Kuopion kämppään se ei olis mahtunut mitenkään, joten se oli Juhan poikamiesboksissa (eli Juhan huoneessa sen porukoiden luona) nämä pari vuotta. Olin jo ennen muuttoa miettinyt, että haluaisin ehkä uuden tv-tason, sillä tuo oli värityksensä takia jotenkin tosi tunkkaisen oloinen ja omaa silmää on muutenkin viime aikoina miellyttänyt ehkä enemmän vaaleat huonekalut kuin tummat. Toisaalta kuitenkin tämän Bestån hyvänä puolena on, että siinä on säilytystilaa. Sen sisään saa piiloon nätisti niin pleikkarin peleineen, läjän vanhoja leffoja kuin myös tärkeää ja vähemmän tärkeää krääsää. Kun kannettiin kamppeita tänne uuteen asuntoon sisälle valittelin ääneen tv-tason väriä ja sitä että haluaisin uuden. Meillä oli tuossa keittiössä sillon just remppamies tekemässä remonttia ja se sattui kuulemaan nämä sanat ja heitti sitten sieltä, että tuonhan voisi maalata samalla kalustemaalilla, kun millä hän oli just vetänyt keittiön kaappien ovet. Ajattelin ensin, että kehtaako sitä ruveta maalailemaan, mutta sitten yhen illan inspiskuvia kateltuani päätin että voishan sitä kokeillakin, jospa siitä saataisiinkin siisti.
Niimpä sitten yhtenä iltana viime viikolla alotettiin yhdessä tämä projekti (jonka Juha kyllä sitten ansiokkaasti vei aivan yksinään loppuun). Ensin hiottiin tv-tason pinta kevyesti ja maalattiin pohjamaalilla, jonka jälkeen vedettiin kalustemaalilla yks kerros piiloon jääville sisäpinnoille ja pari kerrosta näkyville ulkopinnoille. Ja okei, ekan maalausurakan jälkeen mentiin vähän liian aikasin laittamaan tason päälle jo tavaraa, ja tuohon pöytälevyyn tuli heti pari jälkeä. Joten Juha hioi kevyesti ja maalasi tuon kannen vielä kertaalleen uudestaan pari päivää sitten. :-D
Ja lopputuloksesta tuli kyllä tosi hyvä! Oon erittäin tyytyväinen. Siis onneks ei ostettu uutta, säästyipähän nekin rahat. Tuosta pinnasta ei meinaa edes huomata, että se olisi ite maalattu, niin tasaista jälkeä telalla sai aikaseks. Noin isokokoinen huonekalu on miun mielestä myös sen takia kivempi valkoisena, koska a) siinä ei näy pöly enää niin hyvin ja b) se tuo valoisuutta tähän meidän muuten hieman hämärään olkkariin.
Se voi olla, että tästä innostuneena maalattiin myös makkarin entinen musta yöpöytä ja varastosta löytyny eteiseen sopiva tuoli valkoseks muutamana seuraavana päivänä. Hehe. Pohdin edelleen, että miten tekisin tän meidän sohvapöydän kanssa. Toisaalta tekis mieli maalata tämäkin, mutta toisaalta taas en tiedä kestäiskö maalipinta miten kauan hyvänä, kun se on aika kovassa käytössä. Pitäis melkein olla joku lasilevy tuohon päälle sitten. Tai sitten laittaa kannen pinta vaikka semmosella tarrajutulla, mitä nykysin paljon käytetään. Tai sitten ostaa vaan suosiolla uus sohvapöytä, koska tämä entinen on Ikean Lack, eli ei mikään kovin kummonen arvoesine. :-D
-K
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti