tiistai 27. elokuuta 2013

sunnuntai 25. elokuuta 2013

I pray that you will find peace of mind and I'll find you another time

 Eilen ajeltiin illalla saunomaan mökille ja auringonlasku oli jälleen kerran kaunis. Tää viikonloppu ollaan vietetty Puhoksessa lähinnä metässä rymyten sienien perässä ja pitkästä aikaa ollaan saatu rauhoittuakin kun ei oo ollut mitään menoja. Meidän pennunkattomisreissu harmi kyllä peruuntui, koska Juhalla on ollut vähän työhommia, mutta kun pari viikkoa vielä maltetaan odottaa niin saahaan nähdä vauvelia ihan päivittäin. :) ♥
-K

sunnuntai 18. elokuuta 2013

Mä tajusin sen että onni on se, että mun sydän pomppailee

Siitä on jo yli vuosi kun kirjoittelin tätä haavepostausta. Kakkostoive eli yhteinen kämppä toteutuikin heti samana syksynä ja nyt on aika toteuttaa numero kolmonen, nimittäin jos kaikki menee hyvin niin meille ihan oikeesti tulee pieni koiranpentu syyskuussa!!! :) Eikä mikä tahansa koira, vaan juurikin shetlanninlammaskoira, josta jo reilun parin vuoden ajan oon haaveillut! Ens viikonloppuna olisi tarkoitus käydä pentua katsomassa ensimmäistä kertaa ja siitä sitten parin viikon päästä saadaankin toivottavasti meidän oma pieni rakas hakea kotiin! Arvatkaa vaan kuka ei malta oottaa! :)))

Vähän ollaan ehitty jo valmistellakin pennun tuloa hankkimalla kaikkee pientä ja vähän isompaakin. :) Muun muassa ostettiin viime sunnuntaina Joensuun näyttelyistä autoon kevythäkki, joka on kuitenkin vähän reilunkokoinen sheltille, sillä ostettiin semmonen että tarpeen tullen saahaan noita karhukoiriakin siinä kuskattuun... :) No onpahan tilaa jos (kun) sitten joskus noita karvakavereita on enemmänkin. ;)
     Oon myös tässä viime viikkoina "opiskellut" ahkerasti... :P
Me so happy. :))
-K

torstai 15. elokuuta 2013

Sälekaihtimen väleistä hehkuu, säde seepran selkääsi piirtää

 Alkuviikon aikana otettuja kuvia Puhoksesta.
-K

sunnuntai 11. elokuuta 2013

Tartut taas käteeni ja laskeudut eteeni, mä seison ja hiljaa kuuntelen

Hellouu. Ajattelin tulla kertoilemaan kuulumisia kuvien muodossa. :)
Pestiin reissun jälkeen yks päivä Juhan molemmat hurtat ja sen jälkeen annettiin niiden nauttia aurinkoisesta säästä pötköttelemällä kotipihan ruohikolla. :) Kuvassa ihana Saku ♥
Mitäs me sekopäät. Lähettiin iskän ja Lotan kanssa viime viikon perjantaina päiväreissulle Turkuun, koska Millan joukkue oli varmistanut paikkansa Nuorisoleirin kilpasarjan neljän käressä (lajina siis pesäpallo). Iskä oli lomalla, joten lähettiin sit puol kahen aikaan torstai-perjantai välisenä yönä ajelemaan, ja kahen pelin (hävisivät molemmat, buu) sekä kaupoilla kiertelyn jälkeen ajettiin sit takasin Kiteelle. :-D Mikäs siinä, seuraavat pari päivää meni vaan vähän väsyneissä tunnelmissa... Onneks ehin myös nähä ihanaa Pauliinaa, jota tulee vähemmän nähtyä tän välimatkan takia! :-)
Turku-reissun jälkeisenä päivänä Millan kanssa Joensuun subissa! Pyörin Millan kaa vähän aikaa aamupäivällä kaupungilla ja menin sit iltapäivällä pitkästä aikaa töihin! Nyt miulla alkaakin pyörii työt taas normaalisti eli on ainakin se pari viikkoo kuussa, jee!
H&M:n tilaus tuli yks päivä. Tää huppari on miun lemppari, ihanan pehmee! Juhaki tykkää tuosta printistä... :-D
Töihin lähössä joku päivä. Hiusten tai ainakin tuon tyvikasvun värjäystä vois ehkä harkita... :-D Tuntuu, että nyt ku oon viime aikoina laittanu aina vaan tyveen värin niin hiukset on kasvanu hirmusta vauhtia. :)
Tässä ois nyt sit meijän toinen tän syksyn isompi "hankinta". :) Nimittäin lähettiin tuossa perjantaina iltajunalla Helsinkiin ja eilen sit ajettiin Juhan veljen kyydillä Tampereelle hakemaan meille uutta autoo, edellinenhän kerkeskin olla jopa puol vuotta (tai on se meillä edelleen, pitäis nyt hankkiutua siitä eroon!)... :D Mukavahan tuolla oli kyllä itekin huristella. :) Siitä toisesta hankinnasta kirjotan vähän lähempänä sitten ihan oman postauksen, vaikka tekis mieli kailottaa asiasta kaikille jo nyt. ;p
Tänä aamuna herättiin (taas) aikasin ja lähettiin käyttämään Juhan perheen toista karjalankarhukoiraukkelia näyttelyissä. :) Joensuussa oli tosiaan paripäiväset kansainväliset näyttelyt, arvottiin että kumpana päivänä viedään ku ei molempina kehattu ja päädyttiin sit tähän sunnuntaihin. :) Sikke sai tällä kertaa EH:n. :) Ollaan ihan tyytyväisiä, sillä urosten kehän voittanut junnu oli kyllä todella komia. ;)

Nyt vähän lepäillään ja illalla sitten kattomaan superpesistä!
-K

sunnuntai 4. elokuuta 2013

Lapland, day 6

Heissan ja ihanaa elokuuta! :) Pikkunen tauko tuli näihin reissupostauksiin, ehkä ihan hyvä vaan.. :D Tässä ois nyt kuitenkin viimenen osa! Vikana aamuna herättiin hyvissä ajoin jo aamupalalle ja sitten pistettiinkin loputkin kamat kasaan ja autoon ja lähdettiin kohti kotia! Pysähdyttiin kolme kertaa; Kemijärvellä, Kuusamossa ja Juuassa. Kuusamossa pidettiin semmonen puolentoista tunnin tauko, koska käytiin Suurpetokeskuksessa! Edellisestä käynnistä olikin jo kolme vuotta... :)
 Jos haluaa oikeesti nähdäkin niitä eläimiä, niin suosittelen kyllä käymään tuolla! Tosi erilaista kun normaaleissa eläintarhoissa, ei tarvii nimittäin yhtään yrittää houkutella eläimiä esille, ne kyllä varmasti tulee kunhan vaan opas on herkkupussinsa kanssa mukana. :D

Yhteenvetona tästä koko Lapin reissusta; ihan huikeeta! Meillä oli tosi mukavaa, nähtiin hienoja uusia paikkoja, syötiin hyvin ja ennen kaikkea levättiin niinkun lomalla kuuluukin! Ens vuonna uusiks mut toiselle puolelle Lappia...? :)
-K