tiistai 28. helmikuuta 2017

02 / 2017

No höh, tässäkö se helmikuu nyt sitten taas oli. Tarkoitus oli vähän enemmän olla täällä blogin puolella läsnä, mutta eipä aika sitten siihen riittänytkään. Saa nähdä, miten ens kuussa käy.
1-2 Kuu alkoi kivasti, kun postin mukana tuli uus objektiivi 3 Oli sitä vapaata (ois oikeesti voinu tuonkin vapaa-ajan käyttää esim sen viimeviikkosen palautettavan esseen tekoon :D), joten lueskelin kirjoja ja 4 neuloin vaavoille sukkia ♥
1-4 Koirujen kanssa on tullut touhuiltua, käytiin muun muassa Nukan kaa agilitymölleissä! Sen suurempaa menestystä ei tullu, koska mie möhlin ihan viimesillä esteillä, mut oli kivaa!
1-4 Reetan luona pitkästä aikaa yökyläilemässä ♥ Ohjelmassa oli  mm. höpsöttelyä, pizzan syöntiä ja leffa! Olin käyny edellisen kerran Tapiolla vissiin aika tasan vuos sitten. :-D
2-4 No tää. Koulua on ollut välillä enemmän ja välillä vähemmän. Tunnit on siirtyny pikkuhiljaa enemmän tuonne yliopiston puolelle ja eilen alkokin koko loppu kevään kestävä harkka klinikassa. Yliopistolle on vähän pidempi matka, kun meidän koululle, mutta on siellä onneks sata kertaa paremmat ruuat, etenkin 1 nää salaatit voi nams
Ruuasta puheen ollen, 1 & 4 oon syöny tässä kuussa ihan luvattoman monta laskiaispullaa, mut tasapainon pitämiseks oon myös 2 & 3 pyrkiny lisäämään kasvisten ja hedelmien määrää joka aterialla (paitsi noilla pulla-aterioilla). :-D
1 Tuo Wi-Fi:llinen muistikortti verottaa miun kännykkäkameran maisemakuvia, koska oon ottanu niitä nyt enemmän järkkärillä 2 Kerran ehostettuna 3 Iltapallaa pedissä 4 Mitä kovempi pakkanen sitä kauniimpi keli
Epälooginen viimenen kollaasi. 1 Eilen mettäilemässä Kuopiossa 2 Wanhoja. Tanssimassa oli muuten merkittävä määrä miun entisiä valmennettavia. En voi uskoo, että ne on jo 18-vuotiaita!!! Ens vuonna Loden vuoro! 3 Siis sain taas ystävänpäivälahjan!! ♥♥♥ Olin tosi otettu (ja huono vaimo, koska luulin et ei osteta mitään) 4 Puhoksen kuuluisa mylly

Toisaalta kiva, että kuukausi vaihtuu. Maaliskuu on yleensä aina yks parhaista! 
-K

lauantai 25. helmikuuta 2017

Viikot 6 ja 7

Pikkusen huvittaa tuo edellinen postaus, sillä sen julkaistuani oon kyllä ollu koulun puolesta taas vaihteeks sellasessa myllytyksessä, että oon ollu nämä pari blogitonta viikkoa pienimuotoisen hermoromahduksen partaalla. Yleensä en stressaa helposti, mutta kun samalla viikolla pitäisi kirjoittaa opparin tutkimussuunnitelma valmiiksi, lukea kahteen tenttiin, palauttaa esseetehtävä ja viimeistellä harjoittelun kirjauksia, alkaa sykkeet kohoamaan näköjään tälläkin typyllä. :-D 
Nyt miulla ois vielä ens viikko tiukkaan koulua (maanantaina kasista kuuteen ja muina päivinä kasista neljään) ja sitten on viikon loma. Tai siis itsenäisen opiskelun viikko. Todennäköisesti joutuu kyllä nyt ainakin noita opparihommia viemään eteenpäin silläkin viikolla. Mutta aion kyllä vähän lomaillakin! Ja ehkä ihan vähän tehä töitä... :-D 
Sen lisäks että oon ollu tosi kiireinen oon huomannu sellasen ilmiön, että kun oon Kitteellä (ja olin melkein koko viime viikon), miun on jotenkin kauheen vaivalloista kaivaa oma kone esiin repusta ja ruveta kirjottelemaan postausta. Sitä tekee mielummin kaikkea muuta ja nauttii tuon toisen parisuhteen osapuolen seurasta kun istuu koneen ääressä. Kuopiossa taas sitten on ihan eri juttu.
Mut joo, tässä kuvia niiltä vapaa-ajan hetkiltä mitä nyt on tässä parin viikon aikana ollu. Eipä noita paljoa ole. Kävin muun muassa kattomassa Millan penkkareita, kun satuin olemaan paikkakunnalla viime torstaina. :)

-K

torstai 9. helmikuuta 2017

LAZY DAYS

Meillä on koulun puolesta nyt näköjään menossa vähän semmonen väljempi vaihe. Tai ainakin lukkarissa on todella tyhjää ja esimerkiks ens viikolla on vaan yhtenä päivänä koulua. Opparihommia pitäis kyllä vääntää, mutta meidän ohjaava ope on tämän viikkoa poissa just kun ooteltiin häneltä kommentteja tutkimussuunnitelman ekasta versiosta, joten eipä oo niitäkään hommia tullu pahemmin tällä viikolla tehtyä. 
 Näiden lyhyiden ja/tai olemattomien koulupäivien jälkeen on ollu ihana tulla vaan kotiin ja tehdä kaikkee sellasta mitä ei kiireisempinä aikoina kunnolla ehdi. Esimerkiks eilen tulin kotiin kahdentoista jälkeen ja pötkötin kaks tuntia sohvalla kirjaa lukien. Oon itseasiassa lukenu tuota Outlander-sarjan nelososaa varmaan kohta jo viis kuukautta, mutta nyt taidan olla jo puolenvälin toisella puolen. :-D Tuon kirjan alku oli jotenkin tosi paikallaan junnaava, mut nyt alkaa vihdoin tapahtua. Huhtikuussa alkaa muuten vissiin se kolmoskausi telkusta ja ootan sitä _aika_ innolla (kukapa ei)!!
Niin ja muuta mitä oon kerenny tekemään niin oon esmerkiks neulonu söpöjä sukkasia tuleville sukulaisvauvoille ja tehny itelleni kauniin banaanilettuasetelman ja sit tuhonnu sen hyvin nopeesti. Oon kans siivonnu Sheeranin Edin tahtiin ja katellu sisustustilejä instagrammista ja krääh, haluisin kauheesti kaikkee uutta. (syytän vähän Nonnaa tästä ;D ♥) Mutta näillä mennään nyt ainakin hetki. Tuntuu jotenkin et turha ruveta tähän kämppään mitään isoja juttuja ostamaan, koska ei tänne mahdu. Kaikkein eniten haluisin jonkun söpön työpisteen, missä ois kunnon tuoli. Tässä ruokapöydän ääressä naputellessa on ergonomia vähän koetuksella.
Jahas, tästä tulikin näköjään höpöttelypostaus sekalaisilla kuvilla. Sen saattaa muuten huomata postaustahdistakin, että vapaa-aikaa on ollu. :-D Oon tässä parin päivän aikana myös ideoinu luonnoksiin varmaan seittemän eri postausta eli tämmönen toimettomuus saa näköjään luovuudenkin kukkimaan.

Jooh, nyt laitan koneen kiinni ja teen jotain ihan muuta! Heipsan.
-K

keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Vähemmän klooria juomavedestä

Muistan, kun muutin sillon puoltoista vuotta sitten tänne Kuopioon ja join ekan kerran hanasta vettä ja mietin, että miten tuota pystyy juomaan. :-D Tuolla Kitee/Joensuu-akselilla ei juomavesiä oo millään tapaa kloorattu (KAI) ja vaikka tiiän, että ei täällä Kuopiossakaan oo klooria niin paljon kuin paikoittain esim Etelä-Suomessa, niin kyllä sen vaan sieltä heti suu maistoi.
No, oon vaan väkipakolla pistelly menemään tähän asti, kunnes syksyllä Niina esitteli synttäreillään ostaneensa tämmösen hanaan laitettavan suodattimen, joka poistaa vedestä epäpuhtauksia, kuten esimerkiks just kloorin, mutta sen lisäks myös raskasmetalleja ja pahoja hajuja ja makuja. Tein testimaiston ja totesin, että pakkohan se on itellekin tuommonen hankkia!
Niimpä, kun nyt vihdoin sain aikaseks, tilasin tuommosen Aquaphor Topaz-suodattimen sellaselta firmalta kuin AQVA. Juha asensi tuon paikalleen viime käynnillään, joten se on nyt ollut pari viikkoa käytössä. Ja tykkään ihan sikana!! Siis juon kotona nyt paljon enemmän vettä kun aiemmin ja se on niin raikasta ja hyvää, ihan kuin kotikotonakin. Oon tosi iloinen, että tuli hankittua (eikä ollut kalliskaan, parin kympin tienoilla). Kiitos vaan kovasti Ninnille, kun tätä suosittelit! :) Ilmeisesti tuohon yläreunan kalenteriin on tarkotus laittaa se ajankohta, kun suodatin on otettu käyttöön tai siihen on vaihdettu osia, eli se pitää miun nyt kääntää kuitenkin vielä tammikuuks. :) Ja tuossa on tosiaan kaks asentoa, tuo musta vipu kun on käännettynä alaspäin niin hanasta tulee ihan normivettä, jota käytän kyllä edelleen tiskauksessa. Mutta ruuanlaitossa oon nyt käyttänyt suodatettua!
-K

FROSTY WINTER MORNING

Onpas ollut ihana vapaapäivä. Tiistaista on tulossa näköjään ihan miun lemppariviikonpäivä! :-D Heräilin yhdeksän aikaan ja lähin saman tien koirien kanssa ulos. Otin myös varalta kameran mukaan, sillä näin että keli oli aurinkoinen. Ajattelin, että ei ehkä jakseta tehdä kovin pitkää lenkkiä heti aamusta, koska oli niin kylmä ja yleensä oon näillä "suoraan sängystä ulos" -lenkeillä kauheen nälkäinen. No tällä kertaa näin ei kuitenkaan ollut ja jostain syystä -25 °C pakkanenkaan ei päässyt vaatekerrosten läpi (aurinko lämmitti jo sen verran), joten meidän pieni aamukävely vaihtuikin tunnin tarpomiseksi ympäri Neulamäkeä. Käveltiin ensin Neulamäen näköalatornille pitkästä aikaa ja sieltä hortoiltiin jotain polkuja pitkin pois.
Kääks, nyt äkkiä nukkumaan. Palaillaan huomenissa!
-K

lauantai 4. helmikuuta 2017

Brunssi pitkän kaavan mukaan

Kävin pari viikkoa sitten Nonnan luona kylässä ja meillä oli puhetta, että pitäisi järkätä jossain vaiheessa taas miittinki Joensuu-vuoden aikaisen porukan kanssa. Meistä kolme asuu samalla paikkakunnalla, mutta nähdään siitä huolimatta melko harvoin, yksi on opiskelemassa Jyväskylässä ja yksi kokonaan eri maassa ja edellisestä yhteisestä näkemisestä oli kulunut aivan liian paljon aikaa, oltiin nimittäin nähty viimeksi kesällä 2014. Sopivan ajan löytäminen oli viimekskin aika hankalaa, joten ajateltiin, että näkeminen menis varmaan ensi kesälle tai pidemmällekin. No alkuviikosta sitten selvisi, että torstaina tuosta porukasta olisi neljä viidestä samassa kaupungissa ja kuin ihmeen kaupalla kaikilla meistä oli vielä vapaapäivä! Sovittiin, että aloitetaan brunssilla ja jatketaan siitä päivää sitten fiiliksen mukaan.
Ja niinhän siinä sitten kävi, että kun aikaa oli edellisestä kerrasta vierähtänyt niin paljon, juteltavaa oli paljon ja päivä hujahti vauhdilla ohi. Meidän brunssi kesti arviolta neljä tuntia, jonka jälkeen siirryttiin suoraan iltapäiväkahvin pariin olohuoneen puolelle. :-D Kellon alkaessa lähestyä puoli kahdeksaa miun piti lähteä kotiin pakkailemaan ja siivoilemaan tulevaa viikonloppua varten, tytöt tais vielä jatkaa illalliselle. :-D Mutta joo, oli kyllä ihana päivä! Ei tuo Joensuun reissu ihan turha ollut, kun sieltä näin hyviä ystäviä tarttui matkaan. ♥
-K

torstai 2. helmikuuta 2017

Kamerakaluston päivitystä, osa 2: Sigma 10-20 mm F/3.5

Uuden muistikortin oston jälkeen sain kipinän, että ehkäpä tuohon kameraan vois pitkästä aikaan ostaa jotakin muutakin uutta. Edellisen kerran olin ostanu uuden objektiivin neljä vuotta sitten, joten kyllähän tuota aikaa oli päässyt vierähtämään. Nyt mielessä oli kuitenkin, että seuraava hankinta voisi olla jonkinlainen laajakulmaobjektiivi, jolla kuvata esimerkiks maisemia ja ahtaissa sisätiloissa.

No, eikun tutkimaan vaihtoehtoja. Mietin Canonin oman putken ja Tokinan välillä aika pitkään, mutta lopulta jossain keskustelussa sattui silmään tämän hetkiseen budjettiin hieman sopivampi ratkaisu: Sigman 10-20 mm, jossa on ihan suht. hyvin valovoimaakin, kun pienin mahdollinen aukon arvo on 3.5. Olihan tuota jonkun verran kritisoitukin kuvan laatunsa ja erityisesti kuvan reunoille ihan laajimmassa 10 mm polttovälissä tulevan pienen epätarkkuuden takia, mutta kovin moni oli myös kehunut tätä valoisampaa uutta versiota ainakin entistä 4.5 aukolla varustettua paremmaksi. Joten otin riskin ja tilasin TopShotin tarjouksesta tän hintaan 299,00.
Ja ihan meikäläisen tarpeisiin sopivalta tämä ainakin tän päivästen testailujen perusteella vaikuttaa! Vielä ootan pääseväni kokeilemaan tätä siinä mihin tuun varmasti eniten tätä käyttämäänkin, niissä maisemakuvissa. :) Tuossa kuitenkin selvennyksen vuoks niille, jotka miettii et miten tää nyt eroaa miun entisistä objektiiveista pari esimerkkikuvaa tästä miun kämpästä. Yläpuolella 18 mm polttovälillä otettu kuva, koska ennen en oo sitä laajempaan kulmaan päässy ja alla näkyy sitten 10 mm polttovälillä otettu kuva. Aikamoinen ero ainakin omasta mielestä!
-K