maanantai 21. marraskuuta 2016

Skotlannin reissun suunnittelua

Vaikka eletäänkin vasta marraskuuta ja meidän roadtrip-matka Skotlantiin koittaa kesäkuun alussa eli tarkalleen ottaen 195:n päivän kuluttua, ollaan suunniteltu sitä jo sen verran, että eilen saatiin varattua hotellit! Samalla myös reitti varmistui, ellei nyt jouduta mitään suurempia muutoksia tekemään. Miusta on kivaa tehdä suunnitelmat hyvissä ajoin ja jo nyt huomasin katellessani tiettyjen alueitten hotellivalikoimia, että täyttähän siellä alkaa jo tässä vaiheessa olla. Jouduttiin myös esimerkiks luopumaan ajatuksesta yöpyä Isle of Skye:lla, koska siellä jäljellä olleet vapaat hotellit oli ihan törkeen kalliita.

Yhdeksän päivän ja kahdeksan yön aikana aiotaan tutustua sekä pääkaupunki Edinburghiin, että koluta kiinnostavimpia kohteita "Ylämailla", minkä takia paikka vaihtuu aika tiuhaan ja hotelleja tuli varattua yhteensä kuusi. :-D Hintaluokat yhdelle yölle vaihteli 71-134 € (ja nää voi vielä vähän muuttua), mutta yhteensä tullaan maksamaan noista hotelleista noin 100 €/yö. Ja ai että minkälaisia erilaisia huoneita siellä onkaan meitä odottamassa! Varsinkin Glencoesta varattu mökki vuoristonäköalalla sekä Loch Longin rannalla oleva Guest House vaikuttaa aika symppiksiltä.
Reitti kulkee siis Edinburghista Edinburghiin vastapäivään, eli Invernessiin ajetaan ensiksi. Palautetaan auto takaisin Edinburghiin ja jäädään sinne sitten vielä kahdeksi viimeseksi päiväksi nauttimaan vähän isomman kaupungin tunnelmaa viikon maaseudulla ajelun jälkeen. :-)

Lupaan, että nyt kun tää alkuinnostus alkaa haihtua, palailen tähän aiheeseen vasta vähän lähempänä reissua. :-D No okei ei se innostus mihkään haihdu, mutta oon silti hiljaa. :-D Byee!
-K

4 kommenttia:

  1. Oon ajanu tuon melkein saman matkan toiseen suuntaan viime kesänä, yksi pieni pätkä on vain eri, me mentiin vähän pidempää maisemareittiä tuo Isle or skye-Inverness väli! :D Tosi hieno reissu oli ja paljon nähtävää. Jos museot kiinnostaa niin esim Highland Folk Museum on ihan hauska (ilmainen/vapaaehtoinen maksu) ulkoilma museo teidän matkan varrella https://www.highlifehighland.com/highlandfolkmuseum/ ja Culloden Battlefield on myös lähellä Invernessiä. Fairy Pools on hieno Skyellä, kannattaa vaan varata kunnon kengät, siellä ei oo ihan esteetön kulku ja tosiaan kävelyä riittää. Tiet on vähän kapeampia kuin Suomessa, ja vähän huonossa kunnossakin osin, mutta aion myös tehdä joskus toisen reissun vielä! Ps. Skyellä on semmonen hostelli ku Bradford SYHA (https://www.syha.org.uk/where-to-stay/islands/broadford.aspx) ja se oli ihan OK ja edullinen, tosin ei mitään hotelli tasoa. Ja katsoin, että SYHA Portreessa on kans jotain tilaa kesälle (https://www.syha.org.uk/where-to-stay/islands/portree.aspx) Meillä oli sama ongelma siis viime vuonna Skyen kanssa! itse lähden yksin pariksi viikkoa Skotlantiin taas kohta! Skotlanti vie kyllä tätä tyttöä 100-0. Mukavaa reissua teille! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih ihanaa kiitos kommentistasi! ♥ Culloden olikin meillä alustavissa suunnitelmissa käyntikohteena, mutta pitää ehdottomasti laittaa nuo muutkin paikat ylös! Myö päädyttiin nyt varaamaan hotelli tuosta Kyle of Lochalshista eli ihan Skyen kupeesta, tosin se on vaan yhdeksi yöksi niin katsoo nyt mitä kaikkea sieltä Skyeltä ehtii päivässä käydä kattomassa. Sielläkin kun ois hirveesti nähtävää, pitää varmaan tehdä uusi reissu joskus toiste ja varata enemmän aikaa vaan sille, heh. :) Voiko sinun reissustasi lukea jostain, olisi mukavaa! Kiitos! :)

      Poista
  2. I truly love your blog.. Very nice colors & theme.
    Did you make this web site yourself? Please reply back as I'm wanting to create my own personal site
    and want to find out where you got this from
    or what the theme is named. Kudos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you very much.
      This website is made on blogger.com and the theme I used is "Contempo".

      Poista