Miulla on pitkin syksyä ollut taas enemmän ja vähemmän käsityöinnostus päällä. Erityisesti erilaiset ihanat pitkät villasukkamallit on kiehtonu ja kääräsinkin tänä vuonna kolmet erilaiset polvivillasukat joulupaketteihin. Nyt kun kaikki on varmasti jo pakettinsa avanneet, uskallan tulla tänne blogin puolellekin näyttämään mitä sain aikaseksi. :-D
1. Ostin loppukesästä alesta Novitan 7 Veljestä Nostalgiaa vaikka kuinka monta kerää ja hetken pähkäiltyäni tein tästä violetista sävystä sitten tämmöset sukat. :-D Ohje oli muistaakseni Novitan syksyn lehdessä. Näitä tein aika pitkään ja nää myös loju sitten valmiina pitkään, enkä oikein tienny että ottaisinko ite käyttöön vai antaisinko jollekin lahjaksi. Tuossa ennen joulua sitten keksin, että kelle nämä olisi just passelit ja saaja tykkäsi kyllä kovasti. :)
2. Tää ihana sydänsukkamalli oli uusimmassa Novitan lehdessä. Lankana ihan perus kirkkaanvalkoinen 7-veikka. Voisin tehä tämmöset itellekin, oli niin nätit jalassa (nää on jalkaterän pituuden puolesta jotain 34-35 kokoa, mutta kokeilin omaan jalkaan ennen kärkikavennuksia ja oli ihanat!). :)
3. Ja pitihän se sitten osallistua tänäkin vuonna Joulukalenterisukan tekoon. Näitä on niin kiva tehdä, kun joka päivä avautuu luukku, jossa on yks lyhyt kuvio ja kun tekee kaksilla puikoilla, niin molemmat sukat valmistuu yhtä aikaa just ennen joulua. Tää oli nyt sit toinen kerta, kun tein kirjoneulesukat ja kyllähän tuota pitäis vielä vähän treenata, mutta hokasin lankadominanssiasian näitä tehdessä niin kyllä jälki on jo tasaisempaa kuin edellisissä. Annoin nää anopille, sukat on kokoa 42. Lankoina jälleen kerran yksivärinen 7-veljestä (vaaleanharmaa, tummanharmaa ja tuommonen epämääränen violetinviininpunanen :-D).
Näiden lisäks syksyn aikaansaannoksia on marraskuussa tehdyt pienen neidin kettusukat sekä viime hetkellä jouluksi valmistuneet peruspalmikkolapaset (joista ei oo kuvaa). Nyt on menossa yhdestä blogista bongaamani Adventtisukat, joista tulee kyllä tosi kivannäköiset, kunhan saan ne vaan valmiiksi. Jännästi tuo innostus alkaa joka vuosi kovaa vauhtia laskea, kun joulu jää taakse. :-D
-K
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti