keskiviikko 25. tammikuuta 2017

Kamerakaluston päivitystä, osa 1: Muistikortti Wi-Fillä

Tuskailin tuossa pari viikkoa sitten semmoista ongelmaa, kun miun järkkärin runko on sen verran vanha, ettei siinä ole uusien kameroiden tapaan mahdollisuutta siirtää kuvia suoraan esimerkiks kännykkään tai tabletille langattomasti. Tämmöinen ominaisuus kun olis mukava olla esimerkiks sellasissa reissuissa, joissa järkkärikin kulkee mukana ja joista olis kiva jakaa niitä hyvälaatusia kuvia suoraan eikä aina jälkikäteen (lue: Skotlannissa XD). Käytin sitten yks ilta tosi monta tuntia selailemalla erilaisia kompaktikameroita, ajattelin tosissani että ostaisin jonkun sellasen kakkoskameraksi. Huomasin kuitenkin usean tunnin (keskellä yötä tapahtuneen) googlettelun seurauksena, että jos haluaa hyvän, saa siitä sitten jonkin verran maksaakin (useita satoja euroja).
No siinä sitten valvottuani ihan luvattoman myöhään tän asian parissa yritin vihdoin saada unen päästä kiinni. Ja sillon sytty lamppu. Olisko olemassa jonkunlaista muistikortinlukijaa, jossa olis Wi-Fi-yhteys niin, että kun siihen tökkää muistikortin se heittää kuvat suoraan vaikka sinne puhelimeen? No, sellasta ei löytynyt, mutta jonkun aikaa erilaisia hakusanoja kehiin heiteltyäni ratkasu löytyi. Muistikortti, jossa on Wi-Fi itessään! Siis miten en oo aiemmin tuota keksinyt! Pistin heti yhden tilaukseen alle 50 € hintaan ja se toimii kuin unelma. Samalla ratkes kadonneen 16 gigasen kortin ongelma.
Tuo kortti toimii siis niin, että latasin vaan kännykkään yhen sovelluksen (Transcend Wi-Fi SD) ja aina kun muistikortti on kamerassa ja kamera päällä, se alkaa jakamaan omaa verkkoaan, jonka sitten yhdistän kännykkään ja saan kaikki muistikortilla olevat kuvat auki siinä sovelluksessa, josta voin ladata parhaat kuvat suoraan kännykän muistikortille. :-D Kätevää! Ja tää toimii tosiaan ihan hyvin ainakin tällä miun Canon EOS 600D - Huawei Honor 7 yhdistelmällä, vaikka jotkut olikin netissä kommentoineet että ei toimi.

Nyt siis kaikki seuraamaan miun instaa, josta löytyy tästä lähtien vaan täydellisiä järjestelmäkameralla otettuja kuvia! No ei... Mut saa silti seurata. ;-D
-K

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti