torstai 8. maaliskuuta 2018

BABY SHOWERIT

Miut yllätettiin lauantaina. Ei ihan totaalisesti, sillä olin Sherlockina vähän jo päätellyt, että jotain kummaa saattais olla tapahtumassa, mutta ihana yllätys tämä oli silti. Mentiin Juhan, Millan ja Lotan kanssa jo aamupäivällä Puhokseen kattomaan pentuja ja sen jälkeen ottamaan vanhan myllyn ympäristöön odotusajan perhepotretteja (nämä kuvat näätte seuraavassa postauksessa). Tää kaikki toimintahan olikin sitten tosiasiassa vaan hämäystä, koska sillä aikaa kun myö oltiin siellä, oli meille tullut kasa ihania naisia laittelemaan koristeita ja valmistamaan herkkuja. Ja kotiin tullessa eteisessä minnuu odotti monta rakasta ystävää ja perheenjäsentä. ♥
Juhlat oli kaikinpuolin onnistuneet ja jäi kyllä niin hyvä fiilis itelle siitä, miten paljon on kertynyt ympärille sellasia ihmisiä, joiden kanssa tullaan varmasti oikeesti olemaan tekemisissä vielä sitten "kiikkustuoli-iässäkin". Onhan se ihana myös ajatella, että vauvan kanssa jos apua ja tukea millon tarvitsee, niin sitä on varmasti saatavilla. Joten kiitos vielä kaikille mukana olleille ja järjestelyihin osallistuneille (tiedän että teistä moni lukee tätä)! ♥ Ens kerran varmaan nähdäänkin sitten, kun nyytti on jo kainalossa. ♥
-K

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti