tiistai 2. heinäkuuta 2019

Vihdoin valmis

Huh, voitte varmaan blogin hiljaiselosta arvata, että täällä sitä porskutetaan jo kuudetta viikkoa työelämässä. Todistusta sain haettua vihdoin toukokuun puolivälin jälkeen, ja se saapuikin mukavasti postissa kotiin noin viikossa, ihan töissäolon ensimmäisinä päivinä. Viime viikolla tuli vielä Valvirasta vähän jälkijunassa todistus, että nyt oon sitten neljän vuoden urakoinnin (josta siis yks vuosi meni kylläkin mammalomalla) jälkeen vihdoin laillistettu suuhygienisti.
Tein heti kesän alkuun kaks viikkoa suuhygienistin töitä, ja nyt oon sitten hoidellut hammashoitajan tehtäviä jo kolme viikkoa. Melkeinpä enemmän jännitti sillon tätä hoitajapätkää aloittaessa, kuin ne kaks ekaa hyggariviikkoa, mutta hyvin tässä on perehdytty tuohon avustamiseen ja uutta tulee opittua ihan jokaisena päivänä. :-) Alunperinhän miulle luvattiin töitä vaan kesäksi, elokuun loppuun asti, mutta jatkettiin viime viikolla sopimusta tämän vuoden loppuun asti! Kylläpä oli helpottavaa saada vähän varmuutta elämään. ♥ Vaikka luultavasti syksylläkin on enemmän hammashoitajalle tarvetta tuolla meidän hammashoitolassa, niin kyllä miulle lupailtiin, että pääsisin myös sitä omaa ammattiani harjoittamaan välillä, ettei ihan pääsisi unohtumaan omat hommat. :-) Ja ehkä ne ei tuossa unohdu, kun tulee noita suita ja hampaita niin paljon päivittäin avustustyössäkin kateltua.
Sanoin melkein kaikille kesäkuun alussa Lotan yo-juhlissa, että saatan pitää jonkunlaiset valmistujaiset "myöhemmin kesällä", mutta saa nähdä miten sitä ehtii, kun tää kesähän menee ohi ihan vilauksessa! :-D Ja en kyllä ota asiasta mitään stressiä, jos jotkut juhlat pidetään niin ne saa kyllä sitten olla vaikka sellaiset rennot grillibileet jonain viikonloppupäivänä. 

-K

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti