Viikonloppu Lappeenrannassa meni melko nopeasti. Tosin noin viiden aikaan lauantai-iltana tuntui, että olisi ollut jo kaksi päivää hereillä. Herätys aamulla oli nimittäin ollut jo klo 04.45.
Nyt, kun on kotiuduttu, niin huomasin saaneeni flunssan. Kurkku on kipeänä ja nenä vuotaa. En kyllä ihmettele yhtään, sillä sekä lauantaina että sunnuntaina satoi pelien aikana vettä, ja kylmähän siinä nopeasti tuli. Oltiin vielä viime yö äidin luona ja tänään "muutettiin" taas tänne iskälle.
Päätettiin äitin kanssa viedä vaatteita kirpparille myyntiin nyt kesän aikana kuukaudeksi. Pöytä olis alkanut jo tänään, mutta ei ehditty viedä vielä mitään, siispä huomenna pitäisi roudata pahvilaatikollinen kamaa sinne. En myy omia vaatteitani nyt ollenkaan, sillä annan yleensä kaikki "vanhentuneet" vaatteet pikkusiskoille, joille ne vielä kelpaavat. :) Viedään siis myyntiin lähinnä iskän ja nuorimman pikkusiskon vaatteita.
Huomenna olis ohjelmassa Joensuussa käynti (iskän ehdotus! :o). Lähetään pikkusiskojen ja iskän kanssa nelistään. Yritän olla nyt vähän säästökuurilla, joten en taida miettiä mitään ostettavaa valmiiksi. Jos jotakin kivaa löytyy, niin sitten saatan harkita, mutta oikeastaan lähden vaan muiden seuraksi.
Nyt tai siis kohta alan katsomaan Huippiksen finaalia.
Heippa!
-K
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti