keskiviikko 14. kesäkuuta 2017

Millan yo-juhlat

Noniin. Aloitetaanpas sitten tämä postausrutistus. :-D Lauantaina 3.6. juhlittiin meidän sisaruskatraan toista ylioppilasta, kun oli Millan vuoro saada lakki päähänsä.
Tarjoilut oli voileipäkakkuja lukuun ottamatta meidän äipän käsialaa ja voi juku kylläpä olikin herkkuja pöytä täynnä. Herkkuja oli itseasiassa niin paljon, että saatiin tuoda Juhan porukoille iltakahvipöytäänkin osa ja otettiin myös muutamia kasvis- ja lohipiirakoita seuraavan päivän bussimatkalle evääks. Nams. :)
Milla kävi laitattaa samalla kampaajalla tukan kuin vanhojentanssipäivänä ja kylläpä siitä tulikin taas vaan niin nätti! Tuollanen rento nuttura on kyllä ihan täydellinen lakin kanssa. Muutenkin oli niin kaunis ylioppilas, että kuvaajalla oli kyllä varsin helppo tehtävä ottaa kiitoskorttikuva. Voin valehtelematta sanoa, että lähes kaikki kuvat onnistui, ja luulen että joutuvat jonkin aikaa miettimään, mikä kuva siihen kiitoskorttiin sitten lopulta valitaan. :)
Meillä oli mukavat juhlat lähipiirin kesken! Seuraavat ylppärit saattavatkin olla sitten jo parin vuoden päästä, jos tuo ylläolevassa kuvassa näkyvä tummakutrinen neitonen suoriutuu urakastaan normaalissa aikataulussa.
-K

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti