tiistai 31. heinäkuuta 2018

INSTAGRAM STORY: WEEKS 27-30

Iiks, helteet ja parin viikon evakko kotoa ja tietokoneiden äärestä sai näköjään aikaan pienimuotoisen blogiloman. Kameran muistikortti on kyllä täynnä kuvia tältä ajalta, joten pitää kattoa saisinko muutaman postauksen tästä meidän kesälomasta kirjoitettua. :-) Tässä nyt kuitenkin kuulumisia heinäkuulta puhelimen uumenista.
Ilmeisesti alkukuussa oli muutama viileä sadepäivä, mutta tää helleputki on nyt jatkunu jo niin pitkään että tuntuu kun tää ois kestäny koko kesän. :-D // Ihana pieni kolmekuinen, joka on kyllä kasvanukin jo ihan huimasti, etenkin tuota pituutta. // Neuvolakäynnin ja rokotusten jälkeen väsy iski. Edelliseen postaukseen olin näköjään kirjoittanut, että yhden päivän toipumisella olis selvitty. No ei ihan. Rokotusten jälkeen koko loppuviikko meni oikeastaan toipuessa ja pahin päivä oli sunnuntai (rokotettiin keskiviikkona), jolloin Samuelilla oli kovia mahavaivoja ja huusi sen takia oikeastaan koko ajan valveilla ollessaan. Onneks ens kuussa ei tarvii ottaa rokotteita.

Manskeleita! Myökin ostettiin tänä vuonna jo kaks noita viiden kilon laatikoita pakastimeen, koska onhan meillä nyt yks syöjä enemmän... :-D // Voi mummo ♥ // Leivoin varmaan kolme mutakakkua viikon sisään kuun alussa. :-D Yhen itelle kun teki mieli jotain makeaa, yhen vieraille ja yhen rotinoille.

Käytiin alkukuusta pariin otteeseen aksaamassa, mutta nyt ei oo tullutkaan sitten käytyä kun ei oo oltu kotona ja toisaalta eipä tuolla kelillä kehtais koiraa mennäkään läkähyttämään. // Pesistä Ruudun kautta. // Niin, no edellisessä postauksessa kerroin myös että viisurin poisto on nyt vihdoin "hoidettu", niin eikä mitä, poistokuoppa kipeytyi ja jouduin käymään hampilääkärissä uudelleen. Otin puudutuksen ihan turhaan (tehtiin pelkkä kuopan uudelleen verestys) ja totta kai se just sillä kerralla kesti sitten melkein kuusi tuntia käynnin jälkeen. :-D

Ihana Puhoksen kyläkauppa, joka harmi kyllä lopettaa toimintansa nyt elokuun lopussa. :( // Mökillä on tullut oltua tosi paljon. Uus terassi on tehny kyllä ihmeitä paikan viihtyvyydelle. ♥ // Saunassa perinteisesti Sampan nukahtamisen jälkeen.

Mummo teki lomalla pienelle miehelle uudet tennarit. ♥ // Iltasella mökiltä kotia. Tuon illan jälkeen taiskin alkaa tää hellekausi. // Tunika ja headwrap valmiina Samuelin serkkutytölle. Näistä tuli aika kivat! Mutta headwrap ois saanu olla kokoa isompi.

No sitten. Oltiin yks läkähyttävän kuuma yö kotona ja se riitti. :-D Evakkotaival alkoi tuon yön jälkeen. // Evakkoon myötävaikutti myös meidän taloyhtiössä alkanu kattoremppa. // Käytiin kattomassa puolikas peli Ranttiksella.

Terassilla ekoista kunnon helteistä nauttimassa, mamma auringon puolella ja vauva visusti varjossa. // Grilliruokaa nams. Tosin nyt parin viikon jälkeen alkoi taas kaivata normaalia kotiruokaa. :-D // Lähettiin tosiaan kokeilemaan että miten "yks yö" mökillä sujuis. Päädyttiin olemaan kokonainen viikonloppu mökillä ja sen jälkeen melkein puoltoista viikkoa meidän äitin luona ja pari yötä Puhoksessa Juhan porukoilla. :-D Käytiin kotona vaan hakemassa välillä lisää vaatetta ja kastelemassa kukkia.

Ihania möksäpäiviä. ♥

Käytiin vihdoin Uukuniemellä Papinniemi Campingissä niillä kuuluisilla biisoniburgereilla! Tää oli bucket listillä jo viime kesänä. Miun mielestä oli kyllä tosi hyvää burgeria. Ranskiksissa oli ehkä vähän liikaa suolaa ja poikien mielestä annokset oli liian pieniä. :-D // Iskä täytti 50 v. ♥ Juhlittiin synttäreitä ihan vaan lähipiirin kesken. // Kävästiin Joensuussa vähän kaupoilla ja Juhan siskoja perheineen moikkaamassa.

Aina parin vuoden välein tulee näköjään tämmönen tukanlyhennysvillitys. Tällä kertaa kyllä rupes ihan vaan ärsyttämään, kun tukkaa lähtee nyt just imetyksen takia ihan hirveesti ja lisäks se että pidin hiuksia aina vaan ponnarilla. Joten nyt oli taas aika pätkästä vähän lyhyemmäks. // Samuel oppi muuten kääntymään! Piti laittaa ihan neuvolakorttiin, 3 kk ja 10 päivän ikäisenä kääntyi ekan kerran mahalleen oikean kyljen kautta. Vasenta ei oo vielä hokassut. Tällä hetkelläkin tuolla lattialla mökästää kun nyt sitten kääntyy koko ajan mahalleen ja haluais jo kovasti liikenteeseen eikä vielä pääse, niin hermo menee. :-D

Viima lähti Italiaan. ♥ :'( Jännitti ihan sikana että miten se pärjää lennot ja miten kotiutuu, mutta ilmeisen hyvin sillä nyt on sujunut. Koko ajan tulee vaan kuvia jostain ihanista maisemista ja kahdesta karhukoirasta (sillä on poikaystävä). :-D Täytynee lähteä joskus Viimaa kattomaan! // Halla taas on nyt sitten papereissa virallisesti miun ja Juhan yhteisomistuksessa. // Nuka täytti 5 v. 20.07. ♥ Vastahan se oli pentu.

 Marjoja, marjoja. Meillä on jo 10 kg mansikkaa, n. 14 litraa mustikkaa ja vadelmiakin on varmaan kuutisen litraa. Juha on ahkeroinut yksinään nuo jälkimmäiset ♥ Kuulema vielä puolukoita ja karpaloita pitäis kerätä... Mihin lie meinasi ne laittaa. :-D

Vauvatreffit Reetan kanssa ♥ Olipa kiva nähdä ihan ajan kanssa. // Savusaunassa leidien kanssa. // Juhan serkku perheineen palasi vuoden kestäneeltä Espanjan reissulta takasin Suomeen. Tervetulojuhlat + 1 v. synttärit samalla.

Mummon hautajaiset ♥ :'( // Yhtenä aamuna oli vähän viileempää niin selailin uunituoretta Novita-lehteä ja suunnittelin että mitä kaikkee haluisin uusista malleista toteuttaa (lähes kaikki). // Pesiskentällä paremmin varustautuneena. Tosin ei oikein nukkuminen onnistunu noiden kanssa niin jouduttiin ottamaan pois. :-D Ja kaveri nukku sitten pari tuntia siinä kauheessa mökässä sikeesti.

Juhalla alkoi eilen taas työt ja kesäloma loppui, mutta se pääsee töistä jo niin aikasin että kerettiin hyvin vielä mökille viilentymään illaksi. Taitaa syksy ruveta tekemään tuloaan, nimittäin tuuli alkoi tuntua illalla jo suorastaan viileältä! Tän loistavan kesän jälkeen ei kyllä haittaa vaikka ilmat jo vähän viileniskin, esimerkiks pariinkymmeneen asteeseen. :-D

-K

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti