maanantai 17. syyskuuta 2018

Syksyinen sunnuntai


 Eilen oli ihanan aurinkoinen ja melkoisen lämmin syyspäivä. Lähdettiin jo aamupäivästä käymään Samuelin ukkilassa ja viihdyttiinkin siellä lopulta lähes koko päivä. Samuelin ukki eli miun iskä asuu nykyisin aivan ihanalla vanhalla maatilalla meidän naapurikunnan puolella. Vietettiin päivää muun muassa lettuja syöden, pesiksen finaalia katellen (JoMalle kultaa!) ja käytiin myös porukalla keräämässä vähän sieniä lähimetiköstä. "Kehuin" just tuossa viikko sitten kun mammakerhon kanssa kokoonnuttiin, että Samuel ei oikein tykkää nukkua ulkona vaunuissa pitkiä aikoja, niin nyt se taas todisti että olin väärässä. Nukkui kahet pitkät päikkärit ulkona vaunuissa raikkaassa syyssäässä.
-K

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti