Koulut on alkaneet monissa paikkaa viime viikolla ja myös osa miun luokkakavereista aloitti viime maanantaina viimesen lukukauden ennen valmistumista. Itellä on ollu vähän semmonen erikoinen olo, kun syksy onkin jatkunut edelleen mammalomaillen, eikä tarvii nyt vielä hetkeen palata kouluun tai työelämään. Viime aikoina on ollut jollain tapaa semmonen kutkuttavan odottava olo siitä, mitä tulevaisuus tuo meidän perheelle tullessaan. Paljon on tullut mietiskeltyä muun muassa jatkoa heti äitiysloman jälkeen; milloin suoritan viimeset harjoittelut ja valmistun, saanko töitä sekä miten, milloin ja missä vaiheessa Samuel aloittaa hoidon. Yleensä miulla on sellanen mentaliteetti, että asiat kyllä järjestyy tavalla tai toisella, eikä tuu myöskään suunniteltua asioita ihan kauheen pitkän ajan päähän. Niinkun oon ehkä aiemminkin kertonut, luotan Jumalaan siinä että asiat menee niinkuin niiden on tarkoitus mennä, eikä miun tarvitse vaivata päätäni ja yrittää pohtia liikaa omassa viisaudessani näitä juttuja. Luotan kyllä siis siihen, että nuo opiskelu-/työ- ja hoitoasiatkin järjestyy tavalla tai toisella. Mutta nyt on viime aikoina tullut annettua oman ajatuksen lentää jo vähän kauemmakskin tulevaisuuteen ja on tullut haaveiltua aika monesta tän maallisen elämän isosta jutusta.
Eksyin yks päivä lukemaan vanhoja postauksia ja huvitti tää lukion jälkeen kirjoitettu vanha haavepostaus. Tuosta huomaa, miten elämässä iän karttuessa haaveetkin muuttuu vaiheittain ihan erilaisiksi. Silloin lukion jälkeen haaveilin koulupaikasta, ekasta omasta kodista, koiranpennusta ja matkustamisesta. Nyt haavelistalla on muun muassa valmistuminen ja sitä seuraava työllistyminen/mahdollinen yrittäminen, ensimmäinen omistusasunto, (suur)perhe ja no, matkustaminen ja uusien paikkojen näkeminen nyt taitaa olla semmonen ikuisuushaave. :-)
Valmistuminen
Vaikuttais siltä, että nuo koulun viimeiset kaksi harkkaa olis kaikkein järkevintä sijoittaa ens keväälle maalis-toukokuulle. Tän ajan Samuelia hoitais joko Juha tai mahdollisesti ainakin osittain miun sisko ja viime viikonloppuna tuli myös yks uus mahdollinen vaihtoehto esille, Juhan äiti. :) Joka tapauksessa näillä näkymin oon vielä hoitovapaalla tammi-helmikuun ja lähtisin vasta sitten suorittamaan niitä vikoja harkkoja, joiden jälkeen miun pitäis sitten varmaankin valmistua. Aika hurjalta tuntuva ajatus, kun tässä hetkessä puoli vuotta äitiyslomalla olleena tuntuu luonnollisesti siltä, etten osaa mitää. Tällä hetkellä lohduttaa kuitenkin tieto siitä, että muilla luokkakavereilla on varmasti ollut sama fiilis noihin harkkoihin viime keväänä lähtiessä, mutta kaikki niistä on selvinneet hyvin ja osa jo valmistuikin keväällä ja on ollut siitä lähtien työelämässä! Mutta ihan eka haave tässä miun haaveiden ketjussa on nyt saada vaan ne paperit tuolta koulusta pihalle. Tää haave nyt ehkä saattaa jopa toteutuakin, muista ei varmuutta vielä ole.
Totta kai ois kiva työllistyä sille omalle alalle mahdollisimman nopeesti ja ehkä kainona toiveena paikkakunnan suhteen olis nyt tällä hetkellä tää oma kotipaikkakunta tai lähiseutu. Mutta toisaalta oon kyllä ihan avoimin mielin muidenkin paikkakuntien suhteen. Meidän molempien ois kuitenkin varmaan nyt hyvä tehdä töitä samalla paikkakunnalla, kun on tuo pikku-Samppakin jo kuvioissa. Joten siinä mielessä, muutto muualle olis vähän Juhan töistä riippuvaista. Jos ei oman alan töitä ala löytyä, ja Juhalla työt täällä jatkuu, niin hätätapauksessa olis varmaan mahdollista kysellä joitakin vuoroja tuolta vanhalta työpaikalta (kaupalta).
Töitä kotoa käsin, oma yritys
Äitiyslomalla on ollut ehkä vähän liiankin kivaa, kun mieleen on tullut aika voimakkaastikin sellanen ajatus, että keksispä jonkun jutun mitä vois tehdä kotoa käsin. Varmaan tää on aika monen äidin mielessä, mutta oispa ihanaa olla lapsen/lasten kanssa kotona ja pyörittää jotain pienimuotoista yritystä, josta sais vähän lisätuloja helpottamaan taloudellista tilannetta. Juhan ollessa töissä tultais varmastikin toimeen, jos saisin edes vähän tuloja jostain. Ei nyt varmaan elettäis mitään luksuselämää, mutta eipä myö sellaista oikeestaan kaivatakaan. Ollaan itseasiassa juteltu Juhan kanssa tästä haaveesta aika usein viime aikoina, ja on yhdessä yritetty miettiä että mikä ois semmonen juttu, missä oisin hyvä. Valokuvaus, käsityöt? Pienellä lisäkoulutuksella ehkä. Jotain huippuideaa odotellessa. :-) Ja siis vaikka nyt keksisinkin jotain niin pitää tuo suuhyggarikoulu käydä loppuun totta kai!
No sehän se nyt on ihan selvästi seuraava askel, kun useampi koira, auto, vauva ja kesämökkikin jo löytyy. :-D Tältä suunnalta jos rupeaa jotain ostamaan, niin siinä pitää sitten asua vaan ns. tappiin asti. Asuntomarkkinat tuntuis olevan tosi huonot. Tai ei ehkä niin huonot kuitenkaan omakotitalojen kohdalla kuin mitä esimerkiks kerrostalo- ja rivarikaksioiden ja -kolmioiden. Tiedän monia, jotka on jumissa täällä tai liian pienessä asunnossa, kun ostajia ei vaan ole. Surkeaa. Mutta joo, kyllähän tässä jo vähän tekisi mieli ruveta omaa kotia remppaamaan itselle mieleiseksi. Meidän täytyis kuitenkin vähän ryhdistäytyä noissa säästöasioissa, jos ikinä meinataan edes pankista saada lainaa. Ja ensin täytynee selvitellä noita työkuvioita, ennen kuin uskaltaa mitään näin isoa ruveta ostelemaan. Joka tapauksessa vähintään yks huone pitää saada lisää kohtapuoleen, olipahan kyseessä sitten omistus- tai vuokrakämppä.
Perhe
Oon ollut kyllä niin kiitollinen sekä tuosta aviomiehestä että Samuelista. Omasta kokemuksesta tiedän nyt, että lapsia ei todellakaan hankita, vaan niitä saadaan. Samuel on kuitenkin ollut niin ihana ja helppo lapsi (ainakin tähän mennessä), että arvatkaa vaan onko miulla jo nyt vauvakuume. Välillä oon säpsähtänyt kuitenkin kuumeiluissani miettimään, että oonko ihan kauhee, jos toisen ollessa vielä noin pieni haaveilen jo seuraavasta. Kaikki ei edes saa lapsia, ja itellä on jo nyt tuollasia ajatuksia. Jotenkin pystyn ymmärtämään sen tuskan, jos lapsi on toiveissa eikä sitä vaan tule. Se on varmasti elämän isoimpia kriisejä. Ite on ainakin nyt vasta jotenkin tajunnut, että oma lapsi on se asia mitä ehkä tiedostamattaan siihen elämään on aina ennen kaivannut. Elämä on jotenkin niin paljon täydempää nyt. Tää on ehkä sellanen arkaluontoisin ja salaisin haave, mutta tällä hetkellä haluisin monta lasta ja suurperheen. Samaan aikaan kuitenkin tiedostan, että on sekin mahdollisuus, että Samuel jää ainokaiseksi. Ja sen takia haluan ottaa tästä Samuelin vauva-ajasta kaiken irti. Olla 110% läsnä. Tää nyt lähti raiteiltaan, mutta siis toivon ja haaveilen Samuelin saavan jossain vaiheessa sisaruksen tai sisaruksia. :-)
Matkustaminen
Viimeisin ja tällä listalla kyllä ehdottomasti vähäisin haave on matkustaminen. Tämä haave ei pysty kyllä mitenkään kilpailemaan tässä sarjassa, kun puhutaan esimerkiksi niin isoista asioista kuin perhe. Kuitenkin edellisestä reissusta alkaa olla aikaa, ja välillä matkakuumetta meinaa pukata. Tällä hetkellä haluaisin nähdä Keski- ja Etelä-Eurooppaa ja erityisesti tuo Itävalta-Italia-Balkan -akseli kiinnostaisi kovasti. Täytyy kyllä myöntää ettei se Afrikka-haavekaan ole mihinkään kadonnut, mutta realistisesti ajateltuna se ei nyt ihan heti ole ajankohtainen vaikka jostain ihmeellisesti rahaa siihen tupsahtaisikin. :-D Nyt täytyy myös ihan oikeesti vähän priorisoida. Matkustamiseen menee paljon rahaa, ja nekin rahat voi käyttää paremmin (eli laittaa aspi-tilille).
Tuli nyt kirjoitettua aika avoimesti asioista. Yleisesti ottaen tämmösistä haaveista ja toteutumattomista unelmista ei ehkä hirveesti ainakaan suurelle yleisölle puhuta, syynä varmaan pelko siitä että se suurin haave ei ikinä toteudukaan ja että on tullut toivottua liikoja. Jostain syystä tuli kuitenkin semmonen olo, että haluun kirjotella näitä päässä pyörineitä ajatuksia nyt tänne blogiin ylös. Mielenkiinnolla jään odottelemaan, että mitkä näistä ei-enää-niin-salaisista haaveista toteutuu lähitulevaisuudessa, vai toteutuuko yksikään. Jos ei toteudu, niin sitten ei, eihän miusta tullut eläinlääkäriäkään, vaikka jokunen vuos sitten tuntui että toivoin sitä oikein niin paljon, että sisuksia väänsi pelkkä ajatuskin. :-D Kiitollinen olen joka tapauksessa tuli mitä tuli, sillä oon saanut jo niin paljon ja liikaakin tähän mennessä.
-K
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti