lauantai 29. joulukuuta 2018

Tuomaanmarkkinat Olavinlinnassa

 Ajeltiin lauantaina 15. päivä koko perheen voimin Savonlinnaan moikkaamaan Juhan veljeä ja tämä vaimoa ja samalla reissulla käytiin myös tunnelmallisessa Olavinlinnassa joulumarkkinoilla. Ei oltu pitkään aikaan käyty Olavinlinnassa, joten oli tosi mukava päästä ihastelemaan upeaa vanhaa linnaa näin talviaikaan hienossa juhlavalaistuksessa. Ainoa miinuspuoli oli, ettei osattu ajatella että markkina-alue on linnan ylemmissä kerroksissa, joihin ei oikein rattaiden kanssa pääse. Jouduttiinkin hylkäämään vaunut jo melko alkumetreille ja Juhan piti kantaa toppavaatteisiin turattua Samuelia koko visiitin ajan. :-D Mutta ei kuulema onneks haitannut. Ainakaan Juhaa.

Markkinoilta mukaan tarttui vain pyykkietikkaa ja muutamia leivonnaisia, vaikka hienot käsityöt ja pehmeät lampaantaljat kovasti houkuttelivatkin. Markkinoiden jälkeen käytiin vielä Juhan veljen ja tämän vaimon kotona syömässä ja kahvittelemassa, ennen kuin lähdettiin ajelemaan Prisman kautta takaisin kotiin. Mukava reissu oli, ja tuolla Olavinlinnassa olis kyllä mielenkiintoista käydä kiertämässä myös se esittelykierros, kun edelliskerrasta, josta on varmaan kulunut aikaakin jo yli kymmenen vuotta, ei ole jäänyt oikein mitään mieleen.
-K

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti