maanantai 10. huhtikuuta 2017

Kodin kevätsiivous, day 1

Näissä neljän päivän pituisissa kouluviikoissa on yks huono puoli - en oo oikein ehtiny pitää huolta tästä Kuopion kodista. Yleensä saavun Kuopioon sunnuntai-iltana tosi myöhään ja lähen viipottamaan takasin Kitteelle lähes heti kun koulu loppuu torstaina. Tuo väliaika menee oikeestaan koulussa olemiseen, koulutehtävien tekemiseen ja koirien ulkona käyttämiseen. Välillä pitää yrittää vähän huilatakin, joten kodin siisteydestä huolehtiminen on ollut nyt viime viikkoina aika huonossa jamassa. 
Päätin jo viime viikolla, että en ota koiria tällä viikolla mukaan ollenkaan ja yritän saaha tän kämpän siivottua pitkästä aikaa kunnolla. Tarkotus on ollut myös jo pidemmän aikaa jatkaa tammikussa alotettua pientä KonMari-operaatiota, eli käydä ajatuksen kanssa läpi kaikki kaapit ja lootat ja heittää tai antaa kaikki ylimääränen, käyttämätön tavara pois. Sillon tammikuussa sain kylppärin käytyä läpi ja muutaman laatikon olkkarista, mutta vaatekaapit, eteisen korkeet kaapit ja laatikosto sekä sängynaluslaatikot on vielä jäljellä. 
 Ajattelin jakaa tätä siivous/inventaariourakkaa vähän useemmalle päivälle, koska tiesin suoraan et en saa sitä kerralla tehtyä (koska oon aina neljään koulussa). Tänään oli vuorossa koko kämpän imurointi, petivaatteiden tuuletus ja vaihto ja yhen varmaan siis edellisestä muutosta asti pyörineen laatikon läpikäynti. :-D Pesin myös pari koneellista pyykkiä. Laatikko tyhjeni ja jäljelle jäi epämääräinen kasa jotain vanhoja todistuksia, pankkitilipapereita ja TARROJA. Siis jostain syystä oon säästänyt kaikki miun lapsuuden tarravihkot ja kiiltokuvakansiot ja päätin et niitä voi hyötykäyttää, jos vaan jätän ne johonkin käden ulottuville... :-D Olin jossain vaiheessa keräillyt näköjään myös euroja, tiiättekö sellasen kansion missä on eri maiden kaikki euron kolikot? No, tyhjesin omani ja oon nyt 47,05 € rikkaampi. :-D
 Huomenna homma jatkuu! Yritän ainakin luututa ja pyyhkii pölyt ja katotaan nyt sitten mikä kaappi lähtee ekana syynättäväks. Jostain syystä nuo vaatekaapit ei inspaa nyt yhtään, joten ehkä alotan noista eteisen sekatavarakaapeista. :-D

Sellasta meikäläisen maanantaihin, mites teillä?
-K

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti