Vauva täytti maanantaina kaksi kuukautta. Toisaalta tuntuu, että hän olisi ollut täällä meidän luona jo pidempäänkin ja toisaalta taas aika tuntuu juoksevan hirveää vauhtia. Varsinkin eka kuukausi suorastaan hujahti ohitse, toukokuu sentään tuntui kestävän vähän kauemmin. Yks ilta kun en saanut unta sain idean tähän postaukseen ja kirjoittelin puhelimeen ylös asioita, joita nää pari ekaa kuukautta äitinä on miulle opettanut.
♥ Sen jälkeen kun miusta tuli äiti, oon kokenut ihan ennennäkemätöntä huolta ja huolenpidon tarvetta toista ihmistä kohtaan. Esimerkkinä kun kuuntelet omassa sängyssään unissaan hengittävää lasta ennen omaa nukahtamista; joko hengitys on liian hiljainen niin että nouset vähän väliä kattomaan kohoileeko vauvan rintakehä, tai sitten tuhina on niin kovaa että herätät vauvan kun yrität tähystellä sen sieraimiin kännykän valolla. Oman lapsen itku on jotain kamalaa, tekisit melkein mitä vaan jotta saisit toisen oloa helpotettua. Lisäks aina kun kuulet pienen vingahduksenkin, kipität kattomaan onko toisella kaikki kunnossa.
♥ Vaikka vauva-arki oliskin suht. helppoa (esimerkiks meillä on nukuttu tosi hyvin), niin se on silti jollain tapaa tosi raskasta sekä fyysisesti että henkisesti niin että entinen perfektionisti miussa esimerkiks kodin siisteyden suhteen on kyllä saanut väistyä ja tilalle on tullut ehkä semmonen rennompi "vähän kerrassaan"-ajatusmaailma. Koko kotia ei tarvii jaksaa raivailla ja siivota tiptop-kuntoon joka päivä.
♥ On ihan ok käyttää puolet päivästä siihen, että pötkötät sovalla tai sängyllä vauva rinnan päällä tekemättä mitään, edes ruokaa itellesi. No okei, ruokaa ois kyllä ihan hyvä kuulema tehdä ja syödä, sanoi neuvolatäti, mutta jotenkin kun sitä huolehtii toisen tarpeista koko ajan niin tuollaset omat jutut kuten esimerkiks syöminen voi helposti unohtua!
♥ Hormonitoiminta ja maidontuotanto on muuttanu tämän entisen vilukissan varsinaiseks kuumakalleks. Hiki on koko ajan. Siihen kun sekoittaa vielä maidon hajun niin hajucocktail on kyllä aina päivän päätteeks aikamoinen. :-D
♥ Rakkaus on omaa lasta kohtaan on jotain käsittämätöntä. Sitä ei pysty edes sanoin kuvailla. Ei tarvii kun katsoa lasta niin tuntuu, että sydän pakahtuu.
♥ Oon jo nyt itkenyt sitä, että tää lapsi ei oo "miun" kun ehkä nippanappa viistoista vuotta, sitten se oman elämän elo pikkuhiljaa alkaa ja niinhän sitä sanotaan että lapsi on vain lainassa. Ahdistaa myös kun aika menee niin nopeasti nykyisin, että lapsuus on silmänräpäyksessä ohitse. Oonkin pussaillu tuota vauvaa niin paljon kun sielu sietää nyt kun se vielä antaa niin tehdä. Täytyy nauttia jokaisesta hetkestä, kun se on vielä ihan vauva, koska kohta se on jo taapero ja hirmu iso poika.
-K
ps. Kuvituksena tosi onnistuneita kuvia meistä kahdesta äitienpäivältä. :-D Tällä mamalla ois ehkä aihetta käydä lähiaikoina kampaajalla! Onneks yks semmonen valmistui just ihan lähisukuun! :-D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti