Tässäpä pitkästä aikaa my day-tyyppinen postaus. Luonnollisesti vauvan ollessa taloudessa tulee kerrottua meidän molempien touhuista, ei pelkästään omista. :-)
klo 05.30 Herään vauvan normaalia voimakkaampaan tuhinaan. Käyn vessassa, juon lasillisen vettä ja valmistaudun imettämään, mutta tuhina rauhoittuukin eikä pikkuinen osoita heräämisen merkkejä, joten jatkan itekin uniani.
07.50 Havahdun jälleen hereille. Tällä kertaa pinnasängystä napitetaan takaisin tarkkaavaisesti, joten nappaan vauvan heti syömään. Samuel meni nukkumaan jo kymmenen maissa illalla, joten vaihdan koko yön paikallaan olleen pissivaipan puhtaaseen. Just kun oon saanut uuden vaipan paikalleen, kuuluu semmonen turaus, että pääsen vaihtamaan vaipan pienen odottelun jälkeen heti perään uudelleen. :-D
08.30 Otan vauvan unipesän miun viereen sänkyyn sillä ajatuksella että nukuttaisiin 'vielä hetki'. Samuel on ihanan hyvällä tuulella aina aamulla, niin nytkin. Hymyjä riittää. Vähän aikaa seurusteltuamme taidetaan molemmat taas nukahtaa. Ainakin mie nukahdin... :-D
10.35 Herään koirien haukkuun ja ulko-ovelta kuuluvaan koputukseen. Oon hetken ihan sekasin, kunnes älyyn vilkasta puhelinta. Milla on laittanut viestin jo yli tunti sitten, että tulee meille n. tunnin päästä. :-D Käyn avaamassa sille oven. Samuelkin on näköjään jo hereillä, heräsköhän koirien haukkuun vai onko ollut jo pidempään hereillä, mene ja tiedä. Antoi kuitenkin äipän nukkua rauhassa ehkäpä vähän liiankin kauan. :-D
10.45 Syön ite nopeesti aamupalaa ja laitan petivaatteet pyykkikoneeseen Millan vaihtaessa Samuelille puhtaan vaipan ja päivävaatteet ja muutenkin pitäessä sille seuraa.
11.00 Vauvalle ruokaa, minkä jälkeen touhuilen hetken keittiötä siivoillen ja muutenkin kotia raivaillen, nyt kun siihen on mahdollisuus.
11.50 Päivälenkille! Keli onkin yllättävän hiostava ja muutaman tiukemman ylämäen jälkeen tämä mamma on ihan hiessä. Samuel nukkuu koko matkan (n. 3 km) tyytyväisesti ja sikeästi.
12.45 Takasin kotona. Riisit kiehumaan ja eka satsi pyykkiä kuivumaan.
13.15 Juha pamahtaa töistä kotiin ja kertoo tehneensä jo tunnin ylitöitäkin!!? Olin kuulema herättänyt sen sekoilullani viime yönä kolmen aikaan, joten se oli päättänyt lähteä reilun parin tunnin yöunilla töihin jo neljäksi. :-D Seelvä. Juha ottaa hetkeksi Samuelin hoitaakseen ja myö syödään Millan kanssa eilen tehtyä sapuskaa (nää on näitä Juhan erikoisia, stroganoffia).
13.45 Milla lähtee. Samuelille maitua ja vaipan vaihto, jonka jälkeen se hengailee isin kaa. Mie touhotan ympäri kämppää muun muassa petivaatteita ulos kantaen ja entisiä pyykkejä kaappeihin laitellen, miten paljon osaakin olla hommaa yhessä pikku kaksiossa. Juhaa väsyttää ja se nukahtaa sohvalle, mie viihdytän vauvaa kunnes silläkin alkaa silmä luppasta.
15.00 Vauva ja isi päikkäreillä. Äippä hengähtää hetkisen. Maistelen päiväkahvin kanssa palan Juhan töihin tekemää voileipäkakkua. Se teki siis oikeesti ite sen kaakun eilen illalla, ihme ukko! Kahvin kanssa nautin lisäks myös muutaman suklaakonvehdin ja lueskelen postissa tänään tullutta Sheltit-lehteä.
16.00 Hommat jatkuu! Puhtaat petivaatteet paikalleen ja pyykit pois ulkoa, koska kohta sataa.
16.40 Samuel herää päikyiltä. Maitoa, vaipanvaihto ja yhdessä höpöttelyä. Juha lähti käymään porukoillaan, joten ollaan hetki ihan kahdestaan.
18.00 Mummo haluaa nähdä Samuelin ja tulee käymään! Käytän tilaisuuden hyväkseni ja syön ite rauhassa iltaruokaa, kun mummo ja vauva pitää toisilleen seuraa.
18.20 Juha tulee takasin kotiin
18.35 Samuelille ruokaa ja se nukahtaakin yllättäen tissille. Siirrän sen jatkamaan uniaan isänsä syliin, mutta isukillekin tulee taas uni, joten Samppa saa mennä omaan sänkyynsä jatkamaan uniaan.
18.45 Mummo, eli siis miun äippä, intoutuu jatkamaan viime viikolla aloittamaansa projektia, eli meidän ikkunan pesua, ja pesee nyt viimeisenkin eli keittiön ikkunan... Kiitos vaan, on se kumma kun ei ite tuollasta saa hoidettua. Samalla kun äiti pesee ikkunaa, mie suunnittelen Saran hameen uuden vetoketjun ompelua ja aloitankin sitä hieman.
19.30 Vauva herää ja syötän sen, sitten jatkan vielä hetken ompelua. Saan hameen valmiiksi.
20.20 Iltalenkki Juhan ja koirien kanssa, mummo vauvan kaverina kotona.
21.15 Samuelin iltatoimien aika. Kylpy (jota se rakastaa), yökkäri päälle, pikkusen vielä seurustelua ja illan viimeinen piiiitkä syöpöttely. Samalla kun Juha kylvettää vauvaa, mie syön vielä vähän iltapalaa.
22.20 Samuel nukahtaa. Juhakin on yllättäen jo nukkumassa, taitaa viime yö pikkusen painaa. :-D
22.25 Meen ite suihkuun ja pesen hampaat.
22.45 Tekee mieli valvoa 'vielä hetki', joten alan kirjoitella tätä postausta.
00.55 Postaus on valmis ja hipsin nukkumaan.
Semmonen touhukas maanantai meillä. Useimmat päivät menee meillä kyllä tähän tapaan, mutta niinä päivinä kun meillä ei ole vieraita, teen luonnollisesti vähän vähemmän kotihommia ja höpsöttelen vähän enemmän Samuelin kanssa. :-) Mutta unirytmi meillä on kyllä vakiintunut nyt ainakin hetkeks tämmöseksi ja etenkin ite tämmösenä iltavirkkuna ja pitkään nukkujana täytyy kyllä nauttia, kun vauva nukkuu pitkiä yöunia ja jatkaa uniaan syötön jälkeenkin vielä usein ainakin kymmeneen.
Yhteenvetona vielä Samuelin päivän saldoa:
7 kertaa tissiä
8 vaihdettua vaippaa, mutta vain 1 kakkavaippa. Eli mitäköhän on aamulla vastassa...
n. 15 tuntia unta
miljoona pusua
vain yksi vaatekerrasto koko päivän aikana (eilen meni 3)! :-D
Öitä!!
-K
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti