torstai 28. kesäkuuta 2018

Rannalla

Käytiin tänään Kesälahden Mäntyrannalla, joka on kyllä yks ihanimmista rannoista mitä täältä päin tiedän! Kirkasvetinen Puruvesi oli vielä pikkusen viileä meikäläisen makuun, mutta kävin saunan (vuokrattiin kaheks tunniks) päälle silti kahlaamassa niin että vettä oli napaan asti (nössö). Aiempina vuosina on tullut heitettyä talviturkki jo tosi hyvissä ajoin toukokuussa, mutta nyt oon aristellut veteen menoa ihan senkin takia ettei vaan mitään rintatulehdusta tulis sen seurauksena. Tosi moni on käskeny olemaan varovainen, koska se ei oo kuulema yhtään mukava kaveri.

Yritettiin nukuttaa vauvaa puiden välissä varjossa olleissa vaunuissa, mutta eipähän tuo suostunut nukkumaan oikeastaan koko parin tunnin aikana, joten eipä ihmekään että uni tuli lähes heti kun lähdettiin ajamaan kotia päin. 

Oon ollut tänään ihan superiloinen koulupaikkoja saaneiden ihmisten puolesta. Ainakin kolme jollain tapaa tuttua on päässyt itteäkin kovasti aikanaan kiinnostaneeseen hampilääkikseen. Omalle alalle on siis tulossa lisää tuttuja, tosin vähän korkeemmin koulutettuja, kollegoita! Millallekin tuli hyviä uutisia ja muutto on edessä, en tiiä kumpi on taas vaihtelun vuoks enemmän innoissaan, mie vai Milla ite. Mutta päästään sitten aina käymään sen luona reissussa, kivaa. :-D 

-K

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti