Ajattelin, että voisin nyt mammaloman ratoksi kirjoitella teille vähän siitä, miten tämä ensimmäinen raskaus on miulla mennyt ja minkälaisilla fiiliksillä synnytyksen käynnistymistä täällä odotellaan alkavaksi. :-) Kuvituksena muutamia kuvia meidän epävirallisista odotusajan kuvauksista. Noista tuli kyllä tosi kivoja!
Tulin tosiaan raskaaksi joskus kesä-heinäkuun vaihteessa viime kesänä. Ehkäisy oltiin jätetty pois jo edellisenä syksynä, koska meillä molemmilla on jo pidemmän aikaa ollut toiveissa perheen perustaminen, mutta sillä tavalla aktiivisesti ei kuitenkaan sillon heti raskautumista yritetty, olihan miulla koulu vielä kesken. Ajateltiin ehkä vähän, että vauva tulee, jos on tullakseen. Eli ei siis esimerkiks laskeskeltu ovulaatiopäiviä, vaan annettiin asian edetä omalla painollaan. Miulla on yksi keskenmeno koettuna siltä syksyltä kun ehkäisy jätettiin pois, ja vähän senkin takia päätettiin, että ei oteta asiasta nyt tässä vaiheessa vielä mitään stressiä.
Kuitenkin olin sitten sen verran tarkemmin ehkä tarkkaillut sen kevään aikana omaa kroppaani, että tajusin kyllä melko aikaisessa vaiheessa että nyt on jokin eri tavalla kuin aiempina kuukausina. En tiedä onko sitä oikeasti edes mahdollista jotenkin tuntea jo niin aikaisin, mutta tein ensimmäisen raskaustestin heti seuraavana päivänä siitä kun kuukautisten olis pitänyt alkaa (miun kierto on tosi säännöllinen). Ja haalea plussaviivahan sieltä tuli! Tein sitten muutaman päivän päästä vielä testin uudemman kerran ja silloin plussa oli jo ihan selkeä, ei epäilystäkään siitä ettenkö olis ollut raskaana. :)
Sen verran se alla ollut keskenmeno (rv6) kuitenkin kummitteli, että vaikka olin plussasta tosi onnellinen, otin ehkä asian kuitenkin alussa aika rauhallisesti ja ajattelin vaan, että päivä kerrallaan mennään. Erona siihen keskenmenokertaan tuli kuitenkin paljon selkeemmät ja jollain tapaa normaalimmat raskausoireet. Miulla oli ennen sitä keskenmenoa tosi kovia alavatsakipuja, joita ei nyt ollut oikeastaan. Pahoinvointia ei sillä ekalla kerralla edes oikeestaan ollut, mutta nyt se jytkähti päälle viikolla 6 ja jatkui viikolle 11 asti. Tästä syystä kun mietin loppukesää, nousee vaan mieleen oikeestaan se kuvotus ja väsymys. :-D Suoranaiselta oksentamiselta vältyttiin, mutta kyllähän sitä on aika voipunut pelkästään siitä jatkuvasta huonosta olostakin. Töissä kävin totta kai, mutta vapaa-ajalla en oikeastaan jaksanut mitään liikuntaa harrastaa ja nukkumaankin menin tosi aikasin.
Keskiraskauden saavuttua pahoinvointi sitten hävisi (onneks) täysin. En tiedä miten olisin jaksanut syksyn harkassa, jos pahoinvointi olis vielä jatkunut. Ehkä oudoimmat viikot koko raskauden aikana oli 11-16, kun oireita ei ollut eikä liikeitäkään tuntunut. Rv12 ensimmäinen ultra kuitenkin kertoi, että pieni ihmisen alkuhan siellä oikeasti on kasvamassa. ♥ Mutta sen jälkeen oli kyllä muutamien viikkojen ajan vähän vainoharhainen olo, että onko masussa kaikki varmasti hyvin. :-D Onneks tunsin ekat liikkeet jo joskus viikolla 16, sen jälkeen on sitten pystyny paremmin tarkkailemaan vauvaa. Toki dopplerinkin olis voinut hankkia jo aiemmin, mutta ajattelin että oon sitten joka päivä sillä kuuntelemassa enkä ehkä kuitenkaan kokenut sitä lopulta tarpeelliseks. Tässä vaiheessa kuitenkin alkoi olla semmoista luottoa, että kyllä kaikki menee hyvin jos niin on tarkoitettu.
Maha alkoi miusta näkyä jotenkin tosi myöhään vasta, ehkä joskus viikon 20 tietämillä, sen rakenneultran jälkeen. Olin ehkä vähän malttamatonkin, jotenkin oli sellanen fiilis sillon, että haluis sen jo näkyvän selvemmin. En tiedä miks. Nyt rv39 mietin, että oispa se jo vähän pienempi että jaksasin esimerkiks liikkua normaalisti. :-D Vaikka ei miulla nytkään maha mikään valtava ole. Ollaan viime päivinä puhuttu Juhan kanssa siitä, että mie ehkä ajattelin että oon kropaltani sellanen, jolle tulee ensinnäkin hirveesti raskauskiloja ja valtava massukin siinä mukana, mutta loppujen lopuks eipä tässä rungossa olekaan paljoa muu muuttunut kuin mahan koko, mikä on tietysti ihan hyvä asia.
Muita raskausoireita ei ole hirveästi ollut. Iskiasvaivaa miulla on ollut jo ennen tätä raskautta ja se jostain syystä vaivas koko alkuraskauden ajan melko voimakkaana ja nyt loppua kohden on vähentynyt, mikä on vähän kummeksuttanut. Muita selkäkipuja ei ole onneks tullut ja nukkuminenkin onnistuu edelleen ihan hyvin, jospa näin jatkuis nämä viimeiset muutamat viikotkin. Kaiken kaikkiaan tää raskaus on tähän asti mennyt aika oppikirjamaisesti ja toivottavasti sama jatkuu tulevaisuudessa ja etenkin synnytyksessä.
Tällä hetkellä oon synnytyksen suhteen melko levollisin mielin. Käytiin valmennuksessa, mistä sain hyvin tietoa muun muassa kivunlievitysvaihtoehdoista ja toiveita oon kirjoitellut jo valmiiks ylös. Ei sellaista oikein osaa pelätä, mitä ei ole ennen kokenut. Tiedostan kuitenkin sen, että miun kipukynnys ei oo mikään maailman korkein, joten vaikka ehkä tässä vaiheessa ajattelen että haluisin pärjätä mahdollisimman pitkälle "luomuna", hoidollisin kivunlievitysmenetelmin, niin jos tilanne sen vaatii niin kyllä niitä lääkkeellisiäkin menetelmiä oon valmis käyttämään. Ehkä eniten jännittää tällä hetkellä se, että missä vaiheessa täältä korvesta pitää sitten sairaalalle lähteä ajelemaan, että ei oo liian myöhäistä eikä liian aikaista.
Meidän parisuhteelle tää raskaus on tehnyt vaan hyvää. Ollaan molemmat yhtä onnellisia ja innoissaan vauvan tulosta ja ei malteta odottaa yhteistä vauva-arkea. Oon siitä onnellisessa asemassa, että tiedän jo nyt että Juha tulee osallistumaan vauvan hoitoon paljon, joten vaikka miulla itellä on ehkä vähän epävarma olo tietyistä asioista niin luottaa voi siihen, että kyllä myö yhdessä selvitään. :)
-K
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti